”Myanmarin etnisten vähemmistöjen johtajille rauhanprosessi ja poliittinen osallistuminen ovat tärkeintä. Mutta me kansalaisjärjestöt nostamme paikallisyhteisöjen oikeudet etusijalle”, kertoo mon-kansan naisjärjestöä MWO:ta edustava Mi Kun Chan Non.”Myanmarin raja-alueilla tarvitaan hätäapua sekä apua sotapakolaisten kotiuttamiseen ja elinkeinojen uudelleenrakentamiseen”, kertoo puolestaan Saw Steve. Hän työskentelee maansisäisten karen-pakolaisten komiteassa CIDKP:ssä.Mi Kun Chan Non ja Saw Steve puhuivat äskettäin Kepan järjestämässä keskustelutilaisuudessa. Mon- ja karen-aktivistit toi Suomeen norjalaisjärjestö Norjan kansanapu, joka toteuttaa pilottihankkeita pääosin Norjan rahoittamassa Myanmarin rauhantuen aloitteessa MPSI:ssä. Suomessa vieraat tapasivat myös ulkoasiainministeriön edustajia.Rauhanprosessi pitää viedä ruohonjuuritasolleMyanmarin sotilasvallan aikaa värittivät aseelliset itsenäisyystaistelut lähinnä maan itäisillä ja pohjoisilla raja-alueilla. Poliittisen muutoksen myötä ovi on avautunut neuvotteluille: tällä hetkellä 13 aseellista ryhmittymää on tehnyt tulitauon Myanmarin hallituksen ja armeijan kanssa. Taistelut jatkuvat vielä osissa Kachinin osavaltiota.Maan avauduttua Myanmar on alkanut saada ulkomaista tukea rauhanprosessiin ja lupauksia kasvavista kehitysapurahoista, myös Suomesta. Haasteena on se, kuinka poliittinen prosessi ja apu ruohonjuuritasolle saadaan yhdistettyä. Avun kanavointi hallituksen kautta ei välttämättä ole paras ratkaisu.”Kansalaisyhteiskunta on otettava mukaan rauhanprosessiin. Monin osavaltion pilottihankkeessa naisjärjestö osallistuu rauhanneuvotteluihin ja yhteistyötä tehdään 17 paikallisyhteisön kanssa. Ruohonjuuritason näkemyksiä tarvitaan päätöksenteossa”, Mi Kun Chan Non perustelee.”Myanmarin etnisillä alueilla on kahdet johtajat eli virallinen liittovaltion taso sekä perinteinen etnisten vähemmistöjen hallinto. Rauhanprosessi on siten varsin vaikea. Sen lisäksi eri etniset sotilasryhmittymät suhtautuvat kansalaisyhteiskuntaan eri tavalla: jotkut niistä antaisivat järjestöjen tehdä vain humanitaarista työtä”, Saw Steve lisää.Miinat, ruokaturva ja maaoikeudet etusijalleNoin 50-miljoonaisessa Myanmarissa on puolisen miljoonaa maan sisäistä pakolaista, jonka lisäksi sotatoimia on paennut yli 200 000 ihmistä naapurimaihin, lähinnä Thaimaahan. Evakkojen ja pakolaisten kotiuttaminen entisille asuinsijoilleen on lähivuosien suuri haaste.Useilla alueilla maamiinat ovat suuri ongelma. Vaikka alue olisikin miinaton, ongelmaksi voi muodostua maanomistus.”Monet kotialueiltaan ajetut ovat menettäneet maitaan patoaltaiden tai muiden maankaappausten vuoksi ilman mitään korvausta. Meillä karen-alueella on pidetty kirjaa, paljonko riisipeltoja ja puutarhoja on menetetty. Maiden takaisin saaminen voi olla vaikeaa, vaikka monilla evakoilla on vanhat maanomistuspaperit mukanaan”, Saw Steve pohtii.Hänen mukaansa maatalouteen perustuvien elinkeinojen ja ruokaturvan pitäisi olla avunantajien listan kärkipäässä.”Meillä ei ole sinänsä mitään teollisuuskehitystä vastaan, mutta paljon tärkeämpää on apu maataloudessa, vesihuollossa ja luonnonvarojen kestävässä hallinnassa.”Saw Steve muistuttaa myös, että apu raja-alueille kannattaa usein tuoda Thaimaan kautta, sillä moniin syrjäisiin paikkoihin ei ole tieyhteyttä Myanmarin keskusalangolta. Tämä vähentäisi myös keskushallinnon kontrollia ja mahdollisia väärinkäytöksiä.Tarvetta koulutukselle ja hyvälle hallinnolleMi Kun Chan Non listaa lisää tekijöitä, jotka rakentavat pohjaa kestävälle kehitykselle vähemmistöalueilla.”Avunantajat puhuvat hyvästä hallinnosta. Tämä on tarpeen sekä keskustasolla että etnisten johtajien parissa. Osan avusta pitäisikin mennä kapasiteetin vahvistamiseen.””Verkostoituminen ja koordinointi on välttämätöntä, jotta rauhanprosessi etenee. Pohjoismaat antavatkin hyvää esimerkkiä avun koordinoinnista Myanmarissa. Suomi voisi tukea erityisesti naisten oikeuksia ja osallistumista”, Mi Kun Chan Non jatkaa.Myös koulutusjärjestelmä kaipaa uudistusta.”Monin osavaltiossa vain alakoulussa saa osan opetuksesta monin kielellä, yläkoulussa seurataan täysin liittovaltion opetussuunnitelmaa burman kielellä. Etniset alueet tarvitsevat omat opetussuunnitelmansa — haluamme ehdottomasti olla mukana koulutusjärjestelmän uudistamisessa.”
Myanmarin raja-alueilla kaivataan kestävää rauhaa ja toimeentuloa
Avunantajat rahoittavat Myanmarin rauhanprosessia. Paikallisten järjestöjen mukaan maan raja-alueilla on suurta tarvetta myös muulle avulle, kuten maatalouteen perustuvien elinkeinojen tukemiselle.
Teksti: Timo Kuronen Kuva: Timo Kuronen