”Kehityspoliittinen toimikunta törmää jatkuvasti käsitteeseen ’globaali arvoketju’. Eli siihen, kuka hyötyy esimerkiksi luonnonvaroista tai missä yritysten tuottama arvonlisä verotetaan”, arvioi toimikunnan puheenjohtaja Jouko Jääskeläinen (kd) esitellessään 5. kesäkuuta tuoretta vuosiarviota Suomen kehityspolitiikan tilasta.
Kehityspoliittinen toimikunta (KPT) on valtioneuvoston asettama neuvoa-antava elin, ja tämän vuoden arviossa päähuomio on politiikan johdonmukaisuudessa, eli siinä, miten politiikan eri osa-alueet edistävät globaalisti kestävää kehitystä. Tarkastelussa on mukana viisi politiikkalohkoa: taloudelliset ulkosuhteet ja kauppapolitiikka, verotus, turvallisuus ja kriisinhallinta, maahanmuutto sekä ilmastopolitiikka.
Vaikka politiikkajohdonmukaisuus on tuttua puhetta jo koko 2000-luvun ajalta, on kysymys KPT:n mielestä koko ajan yhä tärkeämpi.
”Vuosikymmenen aikana kansainväliset rahavirrat ovat kasvaneet, ja kehityksen kannalta virrat ovat epätasapainossa”, Jääskeläinen totesi.
Virallinen kehitysapu on vain pieni osa globaalista pohjoisesta etelään liikkuvista rahoista: esimerkiksi siirtolaisten kotimaihinsa lähettämät rahalähetykset ovat jo 3-4 kertaa suurempi summa, noin 500 miljardia dollaria vuodessa. Epätasapainoa synnyttää käänteisten rahavirtojen suuruus. Veronkierron ja muun pääomapaon takia arvioidaan etelästä pohjoiseen siirtyvän jopa noin tuhat miljardia dollaria vuodessa.
Johdonmukainen politiikka tarkoittaisi tässä tapauksessa sitä, että kun Suomi päättää kannastaan kansainvälisiin verokysymyksiin – kuten yritysten maakohtaisesta raportointiin tai veroparatiiseihin – pitää huomioida päätösten vaikutukset myös kehitysmaille, KPT arvioi.
Haavisto: EU:n kehityspolitiikan linjattomuus on pettymys
KPT:n mielestä poliittinen johdonmukaisuus on periaatteen tasolla hyvin hallussa ja tunnustettu, mutta käytännössä sen toteutumista vaikeuttaa yhteistyön ja koordinaation puute eri ministeriöiden välillä.
”Otan ilolla vastaan ajatuksen koordinaation lisäämisestä ulkoministeriön ja valtioneuvoston kanslian johdolla”, ilmoitti kehitysministeri Pekka Haavisto (vihr).
Hänen mukaansa hyvää pohjaa ministeriöiden väliselle yhteistyölle on jo saatu Suomen muokatessa kantojaan YK:n uusien, vuoden 2015 jälkeisten kestävän kehityksen tavoitteisiin.
Haavistolle enemmän huolta aiheuttavat EU:n kehityspolitiikan rakenteet.
”Unionin kehitysministerien kokoukset eivät ole olleet kovin rohkaisevia. Komissio suojaa omaa kehitysyhteisteistyötään, eikä jäsenmaiden näkemyksiä edes haluta kuulla. Koordinaatiota ei juuri ole”, ministeri totesi.
Haaviston mukaan EU on ollut vaisu myös Post 2015 -prosessissa, ja jättäytynyt hiljaiseksi takarivin oppilaaksi hetkellä, jolloin pitäisi päättää globaaleista kehitystavoitteita.
Parantaisiko karsiminen johdonmukaisuutta?
KPT suosittaa vuosiarviossaan myös eduskunnan roolin vahvistamista johdonmukaisen politiikan edistämiseksi. Kiinnostusta kehityspolitiikkaan tuntuu parlamentaarikkojen parista löytyvän, sillä ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajan Pertti Salolaisen (kok) mukaan viime aikoina eduskuntaa on puhuttanut toukokuussa julkaistu hallituksen selonteko kehityspolitiikan vaikuttavuudesta ja johdonmukaisuudesta.
”Ulkoaisainvaliokunnassa on meneillään selonteon suhteen todella laaja asiantuntijakuulemisten kierros”, Salolainen totesi. Hänen mukaansa valiokunnassa on noussut esille kysymys muun muassa siitä, tekeekö Suomi nykyään kehitysyhteistyötä liian monessa maassa.
”Olemme miettineet, onko Suomen kehityspolitiikka liian vahvasti osa ulkopolitiikkaa. Ehkä kehitysyhteistyötä olisi syytä tehdä enemmän asialähtöisesti, eikä sillä perusteella, että Suomella on näkyvyyttä mahdollisimman monessa maassa. Keskittyminen harvempiin maihin voisi edistää myös johdonmukaisuutta”, Salolainen pohti.
Koulutusta monella tasolla
Salolaisen mukaan ulkoasiainvaliokunnassa on vahva näkemys siitä, että koulutus on yksi tärkeimmistä sektoreista, joihin Suomen kannattaa kehitysyhteistyössään panostaa.
”Naisten ja tyttöjen koulutus on tärkeintä, koska sillä on niin paljon positiivisia kerrannaisvaikutuksia”, Salolainen totesi.
Pekka Haaviston mukaan koulutus pitäisi nähdä moniulotteisempana kysymyksenä, ja Suomi voisi löytää myös muita painopistealueita tyttöjen peruskoulutuksen rinnalle.
”Esimerkiksi ammatillisen koulutuksen tarve on suuri: se on nähty vaikkapa arabimaissa, joissa on paljon nuoria tyytymättömiä työttömiä miehiä.”
Toinen Haaviston esiin nostama alue on kehitysmaiden omien korkeakoulujen ja yliopistojen toiminnan parantaminen. Suomi voisi ministerin mielestä hyvin profiloitua ”puskayliopistojen” tukijana tarjoamalle niille esimerkiksi internetyhteyksiä ja muutenkin ajan tasalla olevaa tietoa.
”Kehitysmaiden eliitti lähettää lapsensa yliopistoihin ulkomaille. Olisi tärkeää, että myös maiden omat korkeakoulut pystyisivät tarjoamaan tasokasta opetusta”, Haavisto totesi.
KPT:n tiedote
Kepa.fi: Kehitystä ja politiikkaa -blogi: Kehityspolitiikka herätti keskustelua eduskunnassa