Hyppää sisältöön

Järjestöt: Syyrialaiset toimijat saatava mukaan humanitaariseen apuun, rauhantyöhön ja jälleenrakennukseen

─ onnistuminen rakentuu koulutukseen ja toimeentuloon

Tekijä: Kepan tiedote
Kuva: Lea Pakkanen
Joukko suomalaisia kansalaisjärjestöjä vaatii yhteisessä kannanotossaan YK:ta osallistamaan Syyrian paikallisyhteisöjä, kansalaisyhteiskuntaa ja paikallishallintoa kaikkeen Syyriassa tehtävään työhön. Järjestöt korostavat, että vain syyrialaisten itsensä osallistuminen luo edellytykset rauhalle ja hyvinvoinnille Syyriassa. Lisäksi koulutus ja toimeentulo ovat edellytyksiä onnistuneelle jälleenrakennukselle ja syyrialaisten tulevaisuudelle. Tänään julkaistu kannanotto liittyy 24.1. Helsingissä järjestettävään, Suomen isännöimään kansainväliseen Syyria-kokoukseen. YK julkaisee kokouksessa humanitaarista apua ja Syyrian pakolaisia koskevat suunnitelmansa. Järjestöjen mukaan kansainvälinen yhteisö on tähän asti toiminut Syyriassa omien verkostojensa kautta. Koordinaatiota paikallisten toimijoiden kanssa ei ole ollut riittävästi. Nyt kun Syyrian sodassa alkaa seitsemäs vuosi, on korkea aika ottaa myös syyrialaiset toimijat paremmin mukaan kaikkeen Syyriaan suuntautuvan avustustyön suunnitteluun ja toteutukseen. Paikallistoimijoiden huomiointi on tärkeää, koska he ovat niitä, jotka luovat rauhan edellytykset ja rakentavat yhteisöjen selviytymiskykyä konfliktin keskellä. ”On myös olennaista, että kansainväliset toimijat osallistavat toimijoita kaikista poliittisista ryhmistä ja kaikilta alueilta, mikä auttaa ratkaisemaan jo olemassa olevia kärjistyneitä poliittisia jakolinjoja”, järjestöt sanovat kannanotossaan. Järjestöt kiinnittävät huomiota myös alueen ennätykselliseen nuorisotyöttömyyteen ja nuorten näköalattomuuteen. Tähän mennessä kansainvälisen yhteisön koulutusratkaisut ovat keskittyneet vain lasten ensimmäisiin kouluvuosiin, mutta toimet ovat olleet riittämättömiä, eivätkä kaikki lapset ole edelleenkään koulussa. Tämän jälkeen koulutie lisäksi katkeaa, koska jatkomahdollisuudet puuttuvat. Kansainvälisen yhteisön on varmistettava, että syyrialaiset voivat saattaa koulutuksensa loppuun. Koulutuksen on myös rakennettava siltoja työelämään, jotta nuoret voivat rakentaa omaa tulevaisuuttaan ja osallistua Syyrian jälleenrakentamiseen. Kannanotto: Statement on Supporting Community Resilience in Syria Kannanoton on allekirjoittanut 29 suomalaisjärjestöä: Arabikansojen ystävyysseura, AKYS CIVICUS Affinity Group of National Associations (AGNA) CRASH – Coalition for Research and Action for Social Justice and Human Dignity Crisis Management Initiative (CMI) DPiN – Mauritius Felm – Suomen Lähetysseura Fida International Finnish-Indian Society Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiö KIOS Kehys Kepa Kirkon Ulkomaanapu Kulttuurikameleontit Laajan turvallisuuden verkosto WISE Lääkärin sosiaalinen vastuu LSV PAND – Taiteilijat rauhan puolesta Parasta lapsille Psykologien Sosiaalinen Vastuu, PSV Sosialidemokraattiset Nuoret SOS – Lapsikylä Suomen Caritas Suomen Kristillinen Lääkäriseura, SKLS Suomen Pakolaisapu Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) Suomen YK-nuoret Suomi-Syyria Ystävyysseura Tekniikka elämää palvelemaan World Vision Suomi Ystävien Uskonnollinen Seura Kveekarit Tiedotetta on päivitetty 25. tammikuuta. Lisättiin allekirjoittaneiden järjestöjen määrä ja nimet.

Tutustu myös näihin

Katso kaikki ajankohtaiset