Tällaiseen seuraan nimitetään joku suomalainen piakkoin. Maailmanpankin pääjohtaja Jim Kim ja IMF:n pääsihteeri Christine Lagarde järjestöjensä yhteisessä vuosikokouksessa Tokiossa 2012. Kuva: Tällaiseen seuraan nimitetään joku suomalainen piakkoin. Maailmanpankin pääjohtaja Jim Kim ja IMF:n pääsihteeri Christine Lagarde järjestöjensä yhteisessä vuosikokouksessa Tokiossa 2012.

Suomelle edustus Maailmanpankin johtokuntaan – jututimme kärkihakijoita

Suomi nimittää piakkoin edustajan Maailmanpankin johtokuntaan kolmivuotiskaudeksi, joka alkaa heinäkuun alussa. Nimitettävä henkilö edustaa Pohjoismaita ja Baltian maita. Tällä hetkellä ryhmää edustaa ruotsalainen Anna Brandt.

Teksti: Esa Salminen

Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivaisen mukaan edustajan valitseminen on yksi tärkeimpiä kehityspoliittisia päätöksiä — niin suurta valtaa pankki maailmassa käyttää. Rahaperustaisessa päätöksenteossa verrattain rikas maankolkkamme saa Teivaisen mukaan piskuiseen kokoonsa nähden reilusti painoarvoa.Edustajan nimityksen tekee valtioneuvosto, valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen esityksestä. Valtiovarainministeriö julkaisi tammikuussa 35 hakijan listan. Näiden lisäksi viisi hakijaa on pyytänyt, ettei heidän nimiään julkaista.Esitimme muutamalle tunnetulle hakijalle kolme kysymystä:Mitkä ovat mielestäsi nyt tärkeimmät asiat Maailmanpankin agendalla?Jos toimisit Pohjoismaiden ja Baltian maiden edustajana Maailmanpankin johtokunnassa, mitkä olisivat tärkeimmät asiat, joita ajaisit?Millaisena näet tämän tehtävän painoarvon: pääseekö siellä oikeasti vaikuttamaan maailman asioihin?Ensin vastaa Kimmo Kiljunen (sd.)Maailmanpankin uusi pääjohtaja Jim Kim on painottanut köyhyyden voittamista ja YK:n vuosituhattavoitteiden toteuttamista. Lainoituskriteereissä on yhä tärkeämmällä sijalla vihreän talouskasvun teemat. Tukisin vahvasti näitä näkemyksiä.Pankin lainoitustoimissa tulisi arvioida hankkeiden tulonjakovaikutukset. Yhteiskunnallisen eriarvoisuuden voittaminen on tärkein kysymys köyhyyden vastaisessa työssä. Ajaisin vahvasti innovatiivisten globaalien rahoitusinstrumenttien kehittämistä, mukaan lukien rahamarkkinavero.Maailmanpankki on maailman suurin kehitysrahoituslaitos. Sen johtokunnassa määritellään suuntaviivoja pankin lainoitustoimille. Siltä osin sen jäsenenä vaikutetaan ”maailman asioihin”.Sen jälkeen Kimmo Sasi (kok.)Rahoitus ja velkakriisin vaikutusten torjuminen kehitysmaissa sekä riittävän ruokahuollon turvaaminen. Pankin sisäisiä prosesseja voisi keventää.Köyhyyden vähentäminen ja siksi työtä luovien hankkeiden rahoitus. Koulutus on tärkeä perusedellytys työllisyyden edistämisessä. Ehdoiksi pitää asettaa edistyminen demokratiassa ja ihmisoikeuksissa. Läpinäkyvyys ja sitä kautta korruption estäminen ehdoton edellytys. Erityisesti naisten resurssit saatava käyttöön. Nuoret miehet saatava rakentamaan yhteiskuntaa, koska muuten muodostavat turvallisuusuhan.Hyvillä argumenteilla johtokunnan jäsen voi vaikuttaa, koska pyritään yksimielisyyteen. Pohjoismaita arvostetaan, mutta emme saa olla besserwissereitä.Ja lopuksi vielä Johannes Koskinen (sd.)Maailmanpankin työn vaikuttavuuden lisääminen, päätösvallan asteittainen uudelleenjako globaalia talouden muutosta seuraten, sosiaalisesti kestävän kehityksen painottaminen varoja suunnattaessa sekä vuosituhattavoitteiden jatko ovat ajankohtaisia Maailmanpankin agendalla. Uusi pääjohtaja on ansiokkaasti puhunut kaikkein köyhimpien tukeen panostamisesta.Pohjoismaiden ja Baltian maiden politiikkalinjauksina Maailmanpankkiryhmässä on painotettu kokonaisvaltaista lähestymistapaa kehitykseen, oikeudenmukaista ja reilua tulonjakoa, tehokkaan hallinnon ja oikeusvaltion rakentamista, kehityksen sosiaalisia ja ympäristöaspekteja, lasten ja naisten oikeuksia sekä kamppailua köyhimpien puolesta. Minusta nämä ovat tärkeimpiä asioita, joita johtokuntaedustajan tulee ajaa. Itse voimistaisin vielä korruption vastaista toimintalinjaa.Johtokuntaedustaja vetää tärkeätä tiimityötä yhden maaryhmän yhteistyössä. Pohjoisella vaalipiirillä on kokoaan suurempaa vaikutusvaltaa, kun toimitaan aktiivisesti ja linjakkaasti kahdeksan hallituksen kantoja yhteen sovittaen. Uskon, että luotettavalla toiminnalla Maailmanpankissa voi oikeasti vaikuttaa ja edistää globaalien ongelmien voittamista.Niin vastaajissa kuin tehtävään hakeneissa korostuu sosiaalidemokraattinen tausta. Helsingin Sanomien politiikan ja talouden toimituksen esimies Marko Junkkari arveli Twitterissä, että ”demarius” on Urpilaiselle keskeinen valintakriteeri.Keskustan Paula Lehtomäki on myös hakenut paikkaa, muttei halua kommentoida kysymyksiä, sillä hakuprosessi on kesken. Hän kiittelee sähköpostitse sitä, että seuraamme Maailmanpankki-asiaa.”Olen varma, että kunhan edustaja on valittu, näiden teemojen käsittelyyn tulee kosolti tilaisuuksia”, Lehtomäki kirjoittaa.***Maailmanpankin päätöksenteon demokratisoimista pitkään ajanut Teivo Teivainen kuvaa blogissaan, kuinka hankalaa edustajan valintaprosessista on saada tietoa, vaikka niin Suomen kehityspoliittinen ohjelma kuin itse Maailmanpankkikin korostavat avoimen hallinnon ja päätöksenteon tärkeyttä.Valtiovarainministeriössä kukaan ei suostu Teivaiselle kommentoimaan prosessin etenemistä. Kun professori vihjaa, että puhumattomuuden linja sotii avoimen hallinnon periaatteita vastaan, on vastaus: ei kommentteja.”Me emme kommentoi prosessia ja aikatauluja sen kummemmin”, sanoo ylijohtaja Pentti Pikkarainen valtiovarainministeriöistä Kepallekin puhelimitse.”Sen verran voi sanoa, että nimittäjä on valtioneuvosto ministeri Urpilaisen esityksestä. Tehtävä pitää ottaa vastaan heinäkuun alussa Washingtonissa.”Urpilaisen erityisavustajan Ville Kopran mukaan ehdokkaiden haastattelut ovat paraikaa menossa, ja sen jälkeenkin arviointi voi viedä aikaa.”Periaatteessa tuo heinäkuu on siten takaraja, mutta tietysti asia päätetään heti kun se on kypsä.”Puhtaasti spekuloiden voisi arvella, että päätös haluttaisiin tehdä ennen Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n vuosikokousta. Se pidetään 19.—21. huhtikuuta.Olisi mielenkiintoista tietää, keitä ovat ne viisi hakijaa, jotka eivät halua nimiään julkisuuteen. Kuka tietää, ehkä Maailmanpankin johtokuntakin on korttina pakassa, jos demarit kierrättävät ministereitään: löytyykö Maailmanpankin johtokuntaedustaja lopulta nykyisen hallituksemme riveistä?***EDIT 28.2.klo 14.53: Twitteristä saamiemme tietojen mukaan viiden ”ei julkisuuteen” nimen joukossa ei ole ministereitä.Haastateltujen kuvat: Kiljunen & Sasi: Wikimedia Commons, Koskinen: Eduskunta.

,

,

,