Biodiversiteetilla eli tutummin luonnon monimuotoisuudella tarkoitetaan maapallon ekosysteemien, lajien ja geenien koko kirjoa. Monimuotoinen luonto on kaiken elämän edellytys: se ylläpitää ekosysteemien terveyttä ja takaa meille puhtaan ilman, veden ja maaperän. Samalla se luo perustan kaikille kestävän kehityksen tavoitteille.
Tilanne on kuitenkin kriittinen. Kansainvälinen luontopaneeli IPBES arvioi vuoden 2019 raportissaan biodiversiteetin köyhtyvän kiihtyvää tahtia ja jopa miljoonan eliölajin olevan vaarassa hävitä sukupuuttoon ihmisen toiminnan vuoksi. Luonnon kyky ylläpitää hyvinvointia on uhattuna.
Vuonna 1992 solmitun YK:n biodiversiteettisopimuksen (Convention on Biological Diversity, CBD) tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden turvaaminen, luonnonvarojen kestävä käyttö sekä geenivarojen saatavuudesta koituvien hyötyjen oikeudenmukainen ja tasapuolinen jako. Sopimuksen on allekirjoittanut 196 valtiota, jotka kokoontuvat joka toinen vuosi osapuolten konferenssiin (Conference of the parties, COP) arvioimaan tavoitteiden edistymistä ja päättämään uusista toimista.
Vuoden 2022 COP15-kokouksessa Kanadassa hyväksyttiin Kunmingin-Montrealin maailmanlaajuinen luonnon monimuotoisuuskehys (Kunming-Montreal Global Biodiversity Framework, GBF). GBF pitää sisällään muun muassa 23 tavoitetta, joilla pyritään pysäyttämään luontokato ja jotka tulisi saavuttaa vuoteen 2030 mennessä.
Pohjoismaiset kansalaisjärjestöt kehittivät JNEB-hankkeen puitteissa yhtenäiset politiikkasuositukset, joilla pyritään edistämään kunnianhimoista GBF:n toimeenpanoa Pohjoismaissa sekä kansallisesti että globaalisti kansainvälisen yhteistyön kautta. Konferenssissa keskusteltiin paitsi suosituksista ja tulevasta COP16-kokouksesta, myös yleisistä haasteista, joita järjestöt työssään kohtaavat.
Kuva: Norwegian Forum for Development and Environment.
Miten vaikuttaa tehokkaammin kansainvälisiin biodiversiteettiprosesseihin?
Pohjoismaisten kansalaisjärjestöjen COP16-vaikutusmahdollisuuksia pohdittiin paneelikeskustelussa, jossa asiantuntijat jakoivat näkemyksiään tulevista neuvotteluista. Keskustelun voi tiivistää kolmeen sanaan: ajoitus, konkretia ja tiedonjako.
“Kun alat miettiä, milloin pitäisi alkaa vaikuttaa, on todennäköisesti jo liian myöhäistä. Aloita vielä aikaisemmin kuin luulet olevan tarpeen”, sanoi Ingrid Rostad, ForUMin vanhempi neuvonantaja. Hän korostaa, että on tärkeää olla tietoinen, miten neuvotteluprosessi etenee, jotta voi esittää näkemyksensä neuvottelijoille oikeaan aikaan. Etenkin EU:n jäsenvaltioissa ajoitus on kaiken a ja o: Tanskan ja EU:n entisen pääneuvottelijan Christian Pripin mukaan kaikki COP-kannat on neuvoteltava etukäteen EU-maiden kesken, eikä niitä ole helppo muuttaa itse kokouksissa.
Gaute Hanssen, Norjan pääneuvottelija COP16-kokouksessa, puolestaan neuvoi kansalaisyhteiskuntaa olemaan ennen kaikkea konkreettinen ja rakentava. Esimerkiksi neuvotteluteksteihin voi ehdottaa suoria muutoksia. Lisäksi kansalaisyhteiskunta voi tarjota neuvottelijoille arvokasta tietoa kansainvälisten verkostojensa kautta.
Rostad täydensi lopuksi, että kansalaisyhteiskunnan tulee jakaa myös keskenään tietoa. Jatkuvalla strategisella analyysillä ja signaalienvaihdolla voidaan kartoittaa, mitkä päättäjät vaikuttavat missäkin neuvotteluprosessissa. Näin voidaan myös lähestyä oikeaa henkilöä oikean tiedon kanssa.
Ilmastokriisin unohdettu aisapari
Konferenssin pienryhmäkeskusteluissa korostettiin ilmastonmuutoksen ja luontokadon tiivitä yhteyksiä toisiinsa. Ne jakavat samoja taustatekijöitä ja niihin on löydettävissä yhteisiä ratkaisuja. Tästä huolimatta julkinen keskustelu on keskittynyt pitkään lähinnä ilmastonmuutokseen, ja kriisejä on käsitelty toisistaan erillisinä.
Siinä missä hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n ensimmäinen arviointiraportti ilmastonmuutoksesta julkaistiin jo 1990-luvun alussa, IPBES:in vuonna 2019 julkaisema raportti biodiversiteetistä oli ensimmäinen laatuaan. YK:n biodiversiteettineuvottelut ovat vetäneet ilmastoneuvotteluja vähemmän huippupoliitikkoja ja mediahuomiota puoleensa, ja biodiversiteettiin kohdistuvat rahavirrat ovat pieniä puroja verrattuna ilmastorahoitukseen, joka ei sekään ole tarvittavalla tasolla. Tämän vuoden COP-huippukokoukset sekä biodiversiteetin että ilmaston osalta tarjoavat kuitenkin oivan mahdollisuuden paikallistaa niiden välisiä synergioita, etenkin rahoituskysymyksissä.
Kansalaisyhteiskunnan kapeneva tila huolestuttaa
Konferenssin läpileikkaava teema biodiversiteetin ohella oli kansalaisyhteiskunnan tila. Rahoituksen leikkaukset ja kaventuneet toimintamahdollisuudet puhututtivat niin konferenssihuoneissa kuin niiden ulkopuolellakin. Pienryhmäkeskusteluissa pureuduttiin tarkemmin aiheeseen ja pohdittiin, miten tukea kansalaisyhteiskunnan johdonmukaista ja aitoa osallistumista tärkeisiin poliittisiin prosesseihin ja välttää näennäistä, “tick the box”-tyyppistä osallistamista.
Vaikka useassa Pohjoismaassa tulevaisuudenkuvat saattavat näyttää vähintäänkin sameilta, eivät järjestöt ole jäämässä seisomaan tumput suorina. Keskusteluissa nousi esiin useita keinoja, joilla vahvistaa järjestöjen toimintamahdollisuuksia. Uusia kumppanuuksia on etsittävä yllättävienkin tahojen kanssa ja pitkäaikaisia suhteita rakennettava läpi poliittisten puoluerajojen. Onnistumisista – ja etenkin epäonnistumisista – on puhuttava rohkeasti, jotta järjestöt voisivat oppia toisiltaan ja löytää parhaita toimintatapoja. Tunteita ja aitoa välittämistä ei pidä pelätä näyttää, sillä oikein ajoitettuna ne vahvistavat välitettävää viestiä. Ennen kaikkea on muistettava, etteivät järjestöjen pitkäaikainen kokemus, tietotaito ja moninainen ääni ole päättäjille ongelmattomasti sivuutettavissa, sillä sidosryhmien kuuleminen on heidän velvollisuutensa.