Mitä kehityksen ja yritysten yhteentuominen tarkoittaa?

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok.) sanoi Hesarin haastattelussa haluavansa pitää huolta siitä, että huolimatta kehitysyhteistyöhön tulevaista leikkauksista Suomen auttamisen ja kehitysyhteistyön taso ei vaarannu ja vaikuttavuus pysyisi mahdollisimman hyvänä — nimenomaan ylläpitäen niitä painopisteitä, joita Suomi on kehityspolitiikkaan pitkään rakentanut.Veikkaan tämän viittaavan ihmisoikeusperustaisuuteen, mitä Toivakka on ennenkin kehunut.Mutta suurempi muutos voi piillä ministerin seuraavassa lausumassa: ”Tuomalla kauppa ja kehitys yhdelle ministerille on myös mahdollisuuksia tehdä asioita uudella tavalla ja saada yksityistä rahoitusta ja suomalaisia yrityksiä mukaan kehitysyhteistyöhön.”Tämä voi tarkoittaa muutamaa eri asiaa, ja onkin mielenkiintoista seurata, mihin suuntaan Toivakka alkaa venettä kuljettaa.* * *Hän mainitsee yksityisen rahoituksen. Se tarkoittaisi sitä, että esimerkiksi järjestöt saisivat yhä enemmän rahaa yrityksiltä toteuttaakseen kehitysyhteistyöhankkeitaan. Tätä etenkin isommat järjestöt tekevät jo, ja tarve voi kasvaa, jos aika massiivinen kehy-leikkuri osuu myös järjestöjen rahoitukseen.Mutta tämä voi tarkoittaa myös rahavirtojen kääntämistä toisin päin: niin, että julkista kehitysyhteistyörahaa annetaan yhä enemmän (suomalaisille) yrityksille. Näin voi tehdä esimerkiksi antamalla vientiluottoja ja korkotukia, tai vaikka maksamalla suomalaisyrityksille kehitysyhteistyöhankkeiden toteuttamisesta.Kolmas keino lähentää kehityspolitiikkaa — nimenomaan politiikkaa —, ja yritysmaailmaa, olisi varmistaa, etteivät kehitysmaissa toimivat suomalaisyritykset toimi kestävän kehityksen vastaisesti. Tämä tarkoittaisi vaikkapa standardien kehittämistä sopimuksille, joita yrityksen kehitysmaissa solmivat, veronkierron tilkitsemistä, työntekijöiden oikeuksista ja päästöistä huolehtimista ja niin edelleen.Tosin kuten vaikka Sonja Vartiala Finnwatchista ja Pauliina Saares ja Jonas Biström meiltä Kepasta huomauttavat, ei hallitusohjelma mainitse yritysvastuuta lainkaan, ja veronkiertokin kuitataan melko lakonisesti.Ja ymmärtäähän sen, että tällainen suunta ei ehkä nyt vaikuta hallituksesta järin houkuttelevalta. Vastuukysymykset vaativat niitä pelättyjä normeja ja sääntelyä.Neljäs tapa olisi vahvistaa kehitysmaiden yritystoimintaa ja veronkantoa, niin kuin hallitusohjelmassa sanotaankin. Pienet ja keskisuuret yritykset ovat tärkeitä työllistäjiä, ja jos kehitysmaiden hallitukset pystyisivät paremmin — hups — sääntelemään veronkantoa ja vaikka vastuullista yritystoimintaa, niin vaikutukset kehitykseen voisivat olla mittavat.Tähän tärkeään työhön ei tosin välttämättä ole kovin paljoa paukkuja antaa, sillä laskutavasta riippuen ulkoministeriön käytettävissä olevat rahat tippuvat kohta melkein puoleen.