Alla on puolituntinen dokumentti, jonka katsojamäärä alle viikossa kohosi tätä tekstiä editoitaessa Youtubessa yli 52 miljoonaan. Sanotaan nyt ensin, että onhan se melko taidokkaasti tehty ja vielä paremmin viraalimarkkinoitu. Dokumentti osoittaa, että verkossa toimii pidempikin materiaali.
Saattaa silti olla, että video kannattaa katsoa Wrongingrights-blogin vääräleukojen tekemää Kony2012-juomapeliä seuraten.
Ensimmäinen ongelma tässä dokumentissa on, että se on surkeaa journalismia. Se antaa täysin vääristyneen kuvan Itä- ja Keski-Afrikasta ja maalailee uhkakuvia, jotka saavat ihmiset vouhkaamaan Twitterissä, että Lord’s Resistance Armyn Joseph Konylla on 30 000 lapsen armeija Ugandassa. Filmi on sen verran hyvin faktatarkistettu, että se ei sano tätä suoraan, mutta antaa todella voimakkaasti ymmärtää niin.
Oikeasti koko LRA ei enää toimi Ugandassa, ei ole toiminut enää viiteen, kuuteen vuoteen, kirjoittaa esimerkiksi Michael Wilkerson Foreign Policy -lehden blogissa, ja tarkkaavainen silmä huomaa tämän itse videostakin. Naapurimaihin karanneella Konylla on korkeintaan satoja sotilaita mukanaan (mitä video taas ei kerro). Totta kai nämä rippeet LRA:sta pitäisi saada kiinni, ja monet yrittävät. Mutta mittakaava on todellisuudessa aivan toinen kuin mitä Invisible Children haluaisi meidän uskovan.
Dokumentti maalaa — ihan oikeasti maalaa, kartalle — kuvan itäisestä ja keskisestä Afrikasta, jossa on Kony-niminen rikollinen, joka pitää pysäyttää ensin, ennen kuin voidaan ratkaista muut ongelmat. Tämän viimeisen sanoo kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä Luis Moreno Ocampo. Todennäköisesti asiayhteydestä irrotettuna, koska tuskin hän ihan oikeasti tarkoittaa, ettei mitään muuta pitäisi tehdä Keski- ja Itä-Afrikassa ennen kuin Kony saadaan kiinni.
***
Toinen ongelma onkin, että dokumentti vie huomion harhaan, ja on siksi haitallinen: kun joku huutaa tarpeeksi kovaa, toisten äänet eivät kuulu. Ugandassa ja sen naapurimaissa on paljonkin tehtävää, ja onneksi suurin osa tekijöistä on afrikkalaisia. Tukea kuitenkin tarvittaisiin myös ulkomailta.
Ugandalaisten itsensä mielestä esimerkiksi nyökyttelytaudin ratkaiseminen olisi tärkeämpää kuin jo vuosia sitten maasta poistuneen sotarikollisen kiinni saaminen. Suomestakin menee Pohjois-Ugandaan, LRA:n syntysijoille, kehitysapurahaa, ja hyvä niin. Eräs ystäväni oli muuten töissä Unicefilla Pohjois-Ugandassa pitkään. Siellä tehtiin hyvää työtä esimerkiksi lasten rokotuskampanjoissa, pelastettiin paljon henkiä. Sellainen ehkäisee konflikteja.
Alla ugandalaisen toimittajan Rosebell Kagumiren reaktio, jossa hän avaa LRA-sodan monimutkaisuutta ja aivan oikein sanoo, ettei kysymys ole vain yhdestä ihmisestä. Konfliktiin liittyivät muun muassa kysymykset luonnonvarojen käytöstä ja Pohjois-Ugandan marginaalisesta asemasta. Näiden eteen muuten voi tehdä paljon, ja toki monet tekevätkin, siksi siellä ehkä onkin rauhallisempaa nyt. Nyt olisi tärkeämpää keskittyä konfliktin jälkeiseen jälleenrakennukseen ja kehitystyöhön. Siihen tarvittaisiin niitä miljoonia, joita Invisible Children juuri nyt kerää.
Se, mitä länsimaiset kampanjoitsijat voisivat tehdä, on vaikuttaa omiin hallituksiinsa etteivät näiden maiden yritykset temmeltäisi köyhien maiden markkinoilla veroja maksamatta ja köyhyyttä kylvien.
Se voisi, dokumentaristia lainatakseni, muuttaa ihmiskunnan historian suuntaa, Konyn saaminen oikeuteen ei sitä tekisi. Kony2012-video sen sijaan antaa hyvän mahdollisuuden yhdysvaltalaispoliitikoille ostaa institutionaalista hyvää omatuntoa tukemalla tätä kampanjaa oikeampien muutosten sijaan.
***
Kolmas ja ilmeisin ongelma dokumentissa on, että se on äärimmäisyyksiin tuotteistettua valkoisen miehen taakkaa, omatunnon ostamista ja holhoamista, joka unohtaa afrikkalaiset ja tekee Afrikasta kauhistellun sotatantereen, jonka vain Yhdysvallat voi pelastaa.
Osta kolmen kympin rannekoru ja tarrapaketti, ja sulje silmäsi hymyssä suin.
”Sachsista Kristofiin, Invisible Childreniin ja TED-videoihin, Yhdysvaltain nopeimmin kasvava teollisuudenhaara on Valkoisen pelastajan teollisuuskompleksi”, irvaili palkittu New Yorkin nigerialainen kirjailija Teju Cole Facebookissa aiemmin tänään.
”Maailma on olemassa vain täyttääkseen valkoisten ihmisten ja Oprahin tarpeet, joihin tärkeänä osana kuuluvat tunteelliset tarpeet.”
”Valkoisen pelastajan teollisuuskompleksissa ei ole kyse oikeudenmukaisuudesta, vaan siitä, että saa suuren tunnekokemuksen, joka oikeuttaa etuoikeutetun aseman.”
Dokumentin kuviin on otettu niin Hitler, Osama bin Laden kuin Ruandan kansanmurhakin. Miksei olisi? Kaikki keinot ovat muutenkin käytössä: videon alussa näytetään sen tekijän pojan syntymä. ”Kaikki lapset syntyvät näin, eivätkä he valitse, mihin he syntyvät…”
”Kukaan ei tiedä kuka hän on”, sanoo dokumentaristi lapselleen myöhemmin. ”Hän on näkymätön.” Hmm. Entä ne 30 000 lasta ja heidän omaisensa, ja kaikki ne ihmiset, jotka ovat tehneet työtä LRA:n pysäyttämiseksi? Entä koko Uganda ja kaikki naapurimaat, ja iso osa ulkomaanuutisia lukevia ihmisiä ympäri maailman? Ai niin ”kukaan” tarkoittaa Yhdysvaltojen nuorisoa, koska vain sillä on merkitystä.
Invisible Childrenin mukaan ongelman ratkaisevat… (rumpujen pärinää tähän draaman vuoksi) Rihanna, Zuckerberg, Bono, Angelina Jolie, Oprah ja George Clooney. Ai niin, ja kaksitoista teollisuusmaalaista, lähes poikkeuksetta yhdysvaltalaista, poliitikkoa Condoleezza Ricesta Bill Clintoniin ja Ban Ki-mooniin.
***
Ja tästä pääsemme siihen, että dokumentti vaikuttaa vedätykseltä.
IC:n kampanjoinnilla oli ilmeisesti merkitystä sille, että Obama päätti lähettää sata yhdysvaltalaista sotilasta tukemaan ja neuvomaan Ugandan armeijaa Konyn kiinni saamisessa viime vuonna. Se voi auttaa, tai sitten ei. Joka tapauksessa joukot ovat jo siellä.
Invisible Childrenin mukaan ongelmana on, että ”jos hallitus ei usko, että ihmiset välittävät tästä, missio perutaan.”
Mutta Foreign Policy -lehti eikä kukaan mukaan ole kuullut tällaisesta uhkakuvasta, koska se ei ole totta. Ei Obama ole ollut vetämässä tätä pientä joukko-osastoa pois Ugandasta.
Kyseessä on siis vaikuttamiskampanja, joka tähtää siihen, ettei kampanjaväen hihasta tarkoitushakuisesti ravistelema uhka toteudu. Kun uhka ei toteudu tämän vuoden loppuun mennessä (jolloin kampanja päättyy, maltan tuskin odottaa), on helppoa raportoida, että kyllä kannatti.
Ja kun Ugandan armeijaa tuetaan, pitäisi muistaa: että Ugandan hallitus on kaikkea muuta kuin demokraattinen. Sen johdossa on neljännesvuosisadan istunut Yoweri Museveni, jonka valtakausi on muuten lähestulkoon sama aika, kuin se, jonka Kony on viidakossa saanut lapsia sieppailla, niin kuin huomauttaa pohjoisugandalainen blogisti Musa Okwonga. Museveni ei ole kovin kaukana diktaattorista, ja nousi valtaan — kas, kas — käyttäen lapsisotilaita. Eikö Musevenin luulisi olevan osa ratkaisua?
Jos ratkaisu Invisible Childrenin mukaisesti on tukea Ugandan armeijaa neuvoilla ja kalustolla, herää kysymys olemmeko unohtaneet yhden historian opin: itsevaltaisten, ikuisuuksiin vallassa roikkuvien johtajien asevoimien lisävarustelu ei varsinaisesti yleensä vähennä kansalaisten tappamista, vaan lisää sitä.
***
Entä itse Kony? Onko todennäköistä, että nämä sata jenkkiä auttavat niin paljon, että ugandalaiset onnistuvat toisten valtioiden alueella metsästämään LRA:n pakenevat rippeet? Ehkä.
Se on varmaa, että jos Kony saadaan kiinni, Invisible Children raportoi sen omana murskavoittonaan. Jos taas ei jää, järjestön on helppo sanoa: ”meidän hyvästä tuestamme huolimatta asevoimat eivät onnistuneet tehtävässään, mutta taistelu jatkuu.”
Kun voi vain voittaa, on hyvä naureskella matkalla pankkiin.
Kepa.fi: Otetaan opiksi Kony-kampanjasta
Kepa.fi: Kirja: Kony 2012 ja vahingollinen vaikuttamistyö