Rikkaat rikastuvat ja eriarvoisuus kasvaa samalla, kun verotuloja tarvittaisiin kipeästi hyvinvoinnin rahoittamiseen ja työn murrokseen sopeutumiseen. Suunnanmuutos on poliittisten päättäjien ulottuvilla, mutta miten siihen päästään?
Kehitysjärjestö Oxfam julkaisee vuosittain lukuja kuilusta kaikkein rikkaimpien ja köyhien välillä, ja ne kertovat karuja asioita kuilun kasvusta. Vuonna 2017 miljardöörit kasvattivat yhteenlaskettua omaisuuttaan 762 miljardilla dollarilla. Rikkain prosentti maailman väestöstä haali 82 prosenttia kaikesta varallisuuden kasvusta, kun taas köyhimmälle puolikkaalle ei jäänyt käteen mitään.
Valtiot eivät ole onnistuneet varmistamaan, että globalisoituminen vahvistaisi kaikkien ihmisten toimeentuloa. Lisäksi ne ovat antaneet superrikkaiden vaurastua entisestään. Osittain kyse on siitä, ettei pääomaa olla onnistuttu verottamaan tai siihen ei ole ollut tahtoa. Verotuksella voisi tasata varallisuus- ja tuloeroja sekä rahoittaa koulutusta, infrastruktuuria ja muita palveluita, joita köyhyyden vähentäminen vaatii.
Arvostettu taloustieteilijä Gabriel Zucman on arvioinut, että maailman rikkain prosentti on kätkenyt veroparatiiseihin varallisuutta vähintään 7 600 miljardin dollarin edestä. Vertailun vuoksi Suomen valtion budjetti on vuonna 2018 noin 56 miljardia euroa. Zucmanin arvioita on jopa kritisoitu liian mataliksi, sillä niistä puuttuu tuhansien miljardien edestä huvijahteja, kultaa ja taideaarteita.
Jopa 80 prosenttia veroparatiisivarallisuudesta omistaa kotitalouksien rikkain promille. Veroja välttelevälle superrikkaalle jää enemmän varallisuutta eteenpäin sijoitettavaksi, ja kuilu tavallisten palkkatyöläisten tuloihin ja maailman köyhimpiin kasvaa kiihtyvällä tahdilla.
Maailman rikkaimmat eivät ole keskiverto-otos maailman väestöstä. Talousmedia Forbesin miljardöörilistan kymmenen rikkainta ovat kaikki miehiä, seitsemän heistä Yhdysvalloista.
Yli kahden tuhannen nimen listalla on vain kaksi afrikkalaista naista: Angolan entisen diktaattorin tytär Isabel dos Santos ja nigerialainen öljyoikeuksilla rikastunut Folorunso Alakija. Tilastollisesti heitä pitäisi olla mukana noin 260, jos eri jakauma maanosien ja sukupuolten välillä olisi tasainen.
Veroparatiisitalouden suuria häviäjiä ovat afrikkalaiset naiset. Afrikan maat ovat muita riippuvaisempia yritysten maksamista veroista: ne keräävät yrityksiltä keskimäärin 30 prosenttia koko veropotista. Samalla maat ovat alttiimpia monikansallisten yritysten aggressiiviselle verosuunnittelulle, jossa hyödynnetään Afrikan veroviranomaisten rajallista kykyä valvoa sitä, ettei voittoja siirretä veroparatiiseihin.
Menetetyt verotulot tuntuvat erityisesti köyhien naisten ja lasten elämässä. Ilman verotuloja ei ole julkisia palveluita kuten lasten päivähoitoa, terveyspalveluita tai vanhainkoteja. Naiset jäävät miehiä useammin kotiin hoitamaan perheen heikoimpia.
Yritysveromenetyksiä paikataan kulutusveroilla, joita on helpompi kerätä. Ne iskevät erityisesti naisiin, koska he käyttävät enemmän rahaa perheen yhteisiin menoihin kuten koulutarvikkeisiin ja ruokaan.
Yritysten verovälttely rikastuttaa omistajia
Rikkaista rikkain mies on tällä hetkellä verkkojättiläinen Amazonin toimitusjohtaja ja perustaja Jeff Bezos. Amazonin aggressiivinen verosuunnittelu on noussut julkisuuteen. Lokakuussa 2017 Euroopan komissio määräsi Luxemburgin perimään yritykseltä 250 miljoonan euron edestä maksamattomia veroja. Amazon oli pienentänyt verotettavaa tulostaan Euroopassa siirtämällä voittoja verovapaaseen holding-yhtiöön.
Veroparatiisikeskustelu juuttuu usein määritelmiin. Veroparatiiseista hyötyville on edullista, että käsite pysyy abstraktina ja kaukaisena. Silloin niiden torjuminenkin tuntuu toisten tehtävältä. Puhtaan veroparatiisin piirteitä ovat alhainen verotus, vahva pankkisalaisuus ja anonyymit omistukset. Maailmantalous on kuitenkin verkko, eikä veroparatiisitaloudessa ole kyse yhdestä tai kahdesta palmusaaresta.
Javier Garcia-Bernardo ja hänen tutkijakollegansa kävivät läpi suuren määrän yrityskohtaista omistusdataa ja tekivät kiinnostavan havainnon. Yritysten käyttämät veroparatiisit jakautuvat ”altaisiin” ja ”kanaviin” (Englanniksi ”veroparatiisi” on tax haven eli verojen turvasatama). Allasmaat ovat perinteisempiä veroparatiiseja, joissa yritykset myös säilyttävät pääomia. Listan kärjessä ovat muun muassa Luxemburg ja useat Karibian saaret.
Tutkijat kartoittivat myös reittejä, joita pitkin raha altaisiin kulkee. Lähes puolet altaisiin päätyvistä monikansallisten yritysten varoista kulki vain viiden kanavamaan kautta. Nämä maat mahdollistavat voittojen siirtämisen lopulliseen veroparatiisiin. Listan kärjessä oleva Hollanti ei juurikaan verota sen kautta kulkevia varoja. Yrityksen on helppo siirtää sinne kanavoidut voitot eteenpäin esimerkiksi korkoina tai rojalteina.
Paratiisin paperit -tietovuoto paljasti, että urheilujätti Nike ensin kanavoi lähes kymmenen vuoden ajan Euroopassa tehtyjä voittoja Hollannin kautta nollaverotuksen Bermudalle. Veroviranomaisten kanssa tehdyn sopimuksen lähestyessä loppuaan Nike perusti Hollantiin kommandiittiyhtiön, jonka voittoja kukaan ei verottanut. Hollannin verottaja katsoo, että tällaisen yhtiön tulo on ulkomaista eikä kuulu sille, kun taas muiden maiden viranomaiset pitivät verottamista Hollannin asiana.
Viidestä merkittävimmästä kanavamaasta neljä on Euroopassa: Hollanti, Irlanti, Iso-Britannia ja Sveitsi. Meidän tulisikin kääntää huomiomme palmusaarilta omille takapihoillemme. Euroopan unioni onkin kieltänyt Hollannin suositut verottajan suuntaan ”huomaamattomat” kommandiittiyhtiöt, mutta vasta vuodesta 2022.
EU:ssa päätöksentekoa vaikeuttaa se, että verokysymyksissä vaaditaan jäsenmaiden yksimielisyys. Yksikin maa voi pysäyttää uudistukset, ellei päätöksentekotapaa uudisteta.
Työ on murroksessa, pääomat on saatava verolle
Bezosin ja Amazonin esimerkki osoittaa, kuinka äärimmäinen rikkaus ja monikansallisten yritysten aggressiivinen verosuunnittelu nivoutuvat yhteen. Osa veroparatiiseista profiloituu ennen kaikkea turvasatamina rikkaille, jotka haluavat piilottaa varansa verottajalta. Toiset ovat erikoistuneet yritysverokeitaiksi, jotka mahdollistavat aggressiivisen verosuunnittelun. Monet tarjoavat molempia näitä.
Yritysten aggressiivisesta verosuunnittelusta hyötyvät niiden omistajat, joille jää jaettavaksi enemmän osinkoa. Monikansallisten yritysten suuromistajat ovat usein samoja heppuja, jotka keikkuvat rikkaimpien listalla. Vastaavasti yritysveroleikkaukset hyödyttävät ennen kaikkea omistajia. On esimerkiksi arvioitu, että Trumpin yritysveroalennuksen hyödystä 80 prosenttia menee osakkeenomistajille ja vain 20 prosenttia työntekijöille.
Automaatio ja tekoäly korvaavat ihmisten tekemää työtä nyt tahdilla, jota kutsutaan jopa neljänneksi teolliseksi vallankumoukseksi. Töissä, jonka kone pystyy tekemään, palkkataso laskee. Konsulttiyritys McKinsey arvioi, että tuloerojen kasvu saattaa hyvinkin jatkua. Suuri murros vaatii McKinseyn mukaan toimia valtioilta.
Ensiarvoisen tärkeitä ovat investoinnit koulutukseen, mutta myös esimerkiksi infrastruktuuri-investoinneilla voidaan lieventää shokkia, sillä ne tarjoavat töitä. Kaikki tämä vaatii julkista rahaa, siis verotuloja.
Jos automaatio etenee vauhdikkaammin kuin uutta työtä syntyy, on edessä kaksinkertainen haaste. Verotettavia ansiotuloja on vähemmän, mutta ihmisiä, joiden toimeentulo pitää turvata, on enemmän. Keskiöön nousee pääomien verottaminen. Siinä on onnistuttava, tai automaation hyödyt uhkaavat keskittyä pienelle porukalle, joka omistaa teknologiaa hyödyntävät yritykset.
Yritysten tuloksen verottaminen on yksi keskeinen keino teknologisen kehityksen hyötyjen jakamiseen ilman että kehitystä tarvitsee jarruttaa.
Reilu kilpailu edellyttää reilua verotusta
Kuvatun tulevaisuuden näkymän valossa puhe verokilpailusta on erityisen tuhoisaa. Euroopassa yhteisöverokannat ovat enemmän kuin puolittuneet viimeisten 35 vuoden aikana. Poliitikot puhuvat veronalennuksista keinona houkutella yrityksiä ja sijoittajia, vaikka kyseessä on kilpajuoksu, jossa kaikki osallistujat häviävät. Myös Kansainvälisen valuuttarahaston johtaja Christine Lagarde on varoittanut haitallisesta trendistä.
Olisi virhe ajatella, että veroparatiisit ja äärimmäinen rikkaus ovat välttämätön osa markkinataloutta. Ne ovat häiriö, joka on korjattavissa. Oxfamin selvityksen mukaan kaksi kolmasosaa miljardöörien varallisuudesta on peräisin perinnöistä, monopoleista tai hyvä veli -järjestelyistä.
Yhdysvalloissa on viime aikoina kirjoitettu paljon siitä, että markkinat ovat keskittyneet harvojen suuryritysten käsiin. Monopoliasetelmasta kärsivät kuluttajat, uudet yritykset ja markkinat kokonaisuutena.
Ilmiöön linkittyy amerikkalaisten suuryritysten teollisen mittakaavan verovälttely. Viidellä teknologiajättiläisellä on veroparatiiseissa säilössä yhteensä yli 500 miljardin dollarin edestä varoja. Trumpin ajama verouudistus antaa niille mahdollisuuden kotiuttaa voittoja Yhdysvaltoihin alennetulla veroprosentilla. Oikeustieteiden professori David Herzig kuvailee tätä New York Timesissa valtavaksi lahjaksi osakkeenomistajille.
Aggressiivinen verosuunnittelu antaa veroja vältteleville monikansallisille yrityksille epäreilun kilpailuedun ja vääristää markkinoita. Verotuksen minimointiin tähtäävä strategia myös ohjaa yrityksen huomiota pois olennaisesta: parempien ja kilpailukykyisempien tuotteiden suunnittelusta ja valmistamisesta.
Ratkaisut ovat päättäjien ulottuvilla
Ratkaisut veroparatiisitalouden torjumiseen ovat olemassa: enemmän avoimuutta, parempia lakeja ja kansainvälistä yhteistyötä. Niiden toteuttamisen suurin este on se, että veroparatiiseista hyötyvillä on valtaa taloutta koskevassa päätöksenteossa.
Vauraus ja valta kulkevat käsi kädessä. Rikkailla yksilöillä on hyvät yhteydet päättäjiin ja mahdollisuus rahoittaa ehdokkaita avokätisesti. Suurilla yrityksillä ja niiden edunvalvontajärjestöillä on pelotteluvaltaa ja isot resurssit. Ne maalaavat uhkakuvia kansallisen kilpailukyvyn heikentymisestä ja vastustavat usein sääntelyä sen varjolla.
Vastaus rahan valtaan on kansan valta. Poliittisessa päätöksenteossa yhteisen edun ja ihmisten hyvinvoinnin pitäisi aina ajaa yksittäisten yritysten intressien edelle, mutta tämä ei toteudu ilman demokraattista osallistumista. Päättäjien on kuultava nykyistä laajemmin erilaisia näkemyksiä, varmistettava kansalaisyhteiskunnan edellytykset osallistua ja opittava pitämään yritykset turvavälin päässä päätöksenteosta.
Avoimuus on keskeistä. Toisaalta myös kansalaisjärjestöjen on edelleen kehitettävä osaamistaan, jotta yhä useammat pystyvät käymään vaativaa keskustelua talouden uudistamista ja toimimaan köyhimpien edunvalvojina.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Peruste-lehdessä. https://perustelehti.fi/veroparatiiseista-voidaan-paasta-eroon/