”Lapsuudenperheeni oli aikanaan romaniperheeksi poikkeuksellinen. Olin perheeni ainoa lapsi, sain käydä kouluja ja pärjäsin hyvin. Tapasin tulevan mieheni Anatolin opiskellessani kulttuurialaa. Menimme nuorina naimisiin ja perustimme kansantanssikoulun.
Heti kun Ukrainassa sallittiin kansalaisjärjestöjen perustaminen vuonna 1993, perustimme yhdessä mieheni kanssa romanien oikeuksia edistävän järjestön. Halusin erityisesti parantaa romanilasten asemaa. Käynnistimme keskuksen, joka tuki kaduilla asuvia romanilapsia heidän koulunkäynnissään.
Kun mieheni kuoli, muutin lasteni kanssa Kiovaan ja perustin romaninaisten oikeuksia edistävän Roma Women Fund Chiricli -järjestön vuonna 2004. Romaneja syrjittiin Ukrainassa edelleen monin tavoin ja romaninaiset olivat haastavassa asemassa myös omissa yhteisöissään.
Työ ei ollut helppoa. Viranomaisillakin oli vahvoja ennakkoluuloja romaneita kohtaan ja he saattoivat olla meille hyvin epäystävällisiä. Ukrainassa oli tuolloin parisataa romanien omaa järjestöä, mutta monet niistä olivat keskenään riitaisissa väleissä.
En ole ikinä hävennyt sitä, kuka olen, vaan puhun samalla tavalla kaikille. Onnistuimme lopulta tuomaan järjestöt yhteen ja luomaan koko maan kattavan romaniyhteisötyöntekijöiden verkoston Chirclin alle. Monet romanimiehet halusivat, että naiset pysyisivät kotona, eivätkä alkaisi yhteisötyöntekijöiksi. Niinpä esitin vetoomuksen perinteisen romanivanhimpien neuvoston edessä ja sain heidän siunauksensa sille, että myös naiset voisivat osallistua.
Haluan, että romaneilla olisi samat oikeudet kuin muilla ukrainalaisilla. Olen iloinen siitä, että edistystä on tapahtunut ja että yhä useammat romanilapset käyvät peruskoulun loppuun ja osallistuvat myös toisen asteen opintoihin. Myös romaninaisista on tullut vahvempia ja he saavat useammin äänensä kuuluviin.
Yksi urani suurimmista onnistumisista on se, kun voitimme kahdeksan vuotta kestäneen haastavan oikeusprosessin. 15 romaniperheen talon polttamiseen osallistuneet tuomittiin lopulta maksamaan korvauksia loukkaantuneille ja tulipalossa kuolleiden omaisille.
Sodan aikana Chiricli on järjestänyt hätäapua paitsi romaneille, myös esimerkiksi vammaisille, jotka hekin jäävät usein ilman viranomaisten tarjoamaa apua. Parhaillaan yritämme myös vaikuttaa siihen, että kymmenien tuhansien valtion rekistereiden ulkopuolelle jääneiden romanien rekisteröitymisprosessia helpotettaisiin, jotta hekin voisivat saada kansalaisoikeudet.
On erittäin tärkeää, että laki kohtelee kaikkia yhdenvertaisesti heidän taustoistaan riippumatta. Ehkä sen merkitystä on joskus vaikeampi ymmärtää, jos omia oikeuksia ei ole loukattu. Meidän tulee kaikkien kohdella toisiamme, kuten haluaisimme muiden kohtelevan meitä. On myös tärkeää koota voimat ja toimia yhdessä. Minuakin on siunattu upeilla työtovereilla ja yhteistyökumppaneilla, joiden kanssa työskentelemme kohti yhteisiä päämääriä ja opimme toinen toisiltamme.”