Connect for Global Change on EU DEAR -instrumentista rahoitettava, 3,5 vuotta kestävä globaalikasvatuksen ja kehitysviestinnän hanke. Hanketta toteutetaan 11 Euroopan maassa. Hankkeen keskeinen toiminto on rahoittaa pienten ja keskisuurten järjestöjen globaalikasvatus- ja viestintäprojekteja sekä vahvistaa järjestöjen osaamista.
Hankkeessa mukana olevien järjestöjen osaamista vahvistetaan nuorten ja globaalikasvatuksella vähemmän tavoitettujen ihmisten saavuttamisessa ja innostamisessa kestävän kehityksen tavoitteiden eli Agenda 2030 edistämiseen. Lisäksi opitaan gender-transformatiivisuudesta (sukupuolittuneiden haitallisten normien tunnistaminen ja muuttaminen) ja yhdenvertaisuutta vahvistavien lähestymistapojen soveltamisesta globaalikasvatukseen ja kehitysviestintään.
Millaisia projekteja hankkeesta rahoitetaan?
Hankkeen aikana järjestetään kaksi rahoitushakukierrosta. Ensimmäinen hakukierros alkaa lokakuun 2024 alussa ja päättyy marraskuun lopussa. Järjestöt voivat hakea enintään vuoden kestäville globaalikasvatuksen ja viestinnän projekteilleen 10 000 – 30 000 euron rahoitusta. Kahden tai useamman järjestön yhteisprojektille voi tukea hakea enintään 50 000 euroa.
Kaikkien projektien tulee edistää kestävän kehityksen tavoitteita painottuen erityisesti sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, ilmasto-oikeudenmukaisuuteen tai sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen. Toivomme, että projekteilla saavutetaan monipuolisia kohderyhmiä, tuetaan ihmisiä kriittiseen ajatteluun ja innostetaan toimimaan aktiivisesti kestävän kehityksen edistämiseksi.
Erityisesti toivomme projekteja, joiden kohderyhmänä ovat nuoret tai globaalikasvatuksella vähemmän tavoitetut kohderyhmät. Arvostamme sitä, että kohderyhmät ovat itse mukana projektin suunnittelemisessa ja toteuttamisessa. Hankkeella halutaan kannustaa globaalikasvatusjärjestöjä ja nuorisoalan toimijoita tekemään yhteistyötä nuorten osallisuuden ja toimijuuden vahvistamiseksi.
Mitä kannattaa huomioida projektia ideoidessa?
Hakukierroksen avaamisen yhteydessä julkaisemme tarkemmat ohjeistukset ja materiaalipaketin hakijoiden tueksi projektisuunnitelman tekemiseen. Kaikkien projektien tulee huomioida muun muassa gender-transformatiivisuutta ja yhdenvertaisuutta vahvistavia lähestymistapoja sekä kohderyhmien osallistamista merkityksellisillä tavoilla. Näitä teemoja käsitellään materiaalipaketissa. Materiaali toimii inspiraation lähteenä projektisuunnittelulle, mutta järjestöt saavat käyttää ja jatkokehittää omia lähestymistapojaan, ja toivommekin monenlaisia hakemuksia ja uusiakin toimijoita globaalikasvatuksen pariin.
Kuka voi hakea projektirahoitusta?
Hakijoilla täytyy olla osaamista projektihallinnosta, jotta EU-rahoituksen onnistunut hallinnointi voidaan taata, sekä kokemusta globaalikasvatuksesta ja/tai kestävän kehityksen kysymyksistä projektin laadun takaamiseksi. Jos toimija on uusi globaalikasvatuksen kentällä esimerkiksi nuorisoalan puolelta, voi se tehdä yhteistyötä globaalikasvatusta jo tekevän järjestön kanssa. Projektirahoitusta hakevan järjestön ei tarvitse olla Fingon jäsen.
Rahoitusta saavat sitoutuvat lisäksi hankkeen oppimisprosessiin. Tämä pitää sisällään koulutuksia, vertaisoppimista ja lopetusseminaarin sekä lähitapaamisina että verkossa.
Mikäli järjestösi on kiinnostunut hakemaan rahoitusta omalle projektillenne ja sitoutumaan hankkeen oppimisprosessiin, tee näin:
- Kalenteroi itsellesi hakukierroksen avaustilaisuus ti 8.10. Siellä saat lisää tietoa hakuprosessin vaatimuksista ja ohjeistuksista sekä hankkeen oppimisprosessista. Tapaat myös muita kiinnostuneita hakijoita ja voit verkostoitua. Tilaisuudessa saat myös kysyä mieltäsi askarruttavia kysymyksiä.
- Liity Fingon globaalikasvatus- ja/ tai globaali-sähköpostilistoille mikäli et vielä ole niillä. Saat niiden kautta ajankohtaista tietoa myös tästä hankkeesta. Seuraa myös globaalikasvatus.fi-sivustolta hankkeen kuulumisia.
- Mieti mahdollisia projekti-ideoita sekä keiden tahojen (erityisesti nuorisoalan ja globaalikasvatusta tekevien) kanssa järjestösi voisi tehdä yhteistyötä projektin laadun ja kohderyhmien kasvattamiseksi.
- Mikäli sinulla on juuri nyt jokin akuutti kysymys mielen päällä hankkeeseen liittyen ota yhteyttä Anni Vihriälään Fingossa.