Fingo julkaisi Eettisen kehitysviestinnän ohjeet

Eettisen kehitysviestinnän ohjeiden julkaisutilaisuus järjestetään verkossa maanantaina 4. maaliskuuta.

Suomalaisten kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo on julkaissut Eettisen kehitysviestinnän ohjeet. Ohjeet koskevat nimensä mukaisesti kansalaisjärjestöjen kehitysviestintää, myös varainhankinnallisesta näkökulmasta.

Eettisen kehitysviestinnän ohjeet sisältävät läpileikkaavan arvolupauksen ja kolme pääsitoumusta, joiden alla on yhteensä 29 alakohtaa. Pääsitoumukset ovat: 1) Asetamme ihmiset etusijalle, 2) Puramme aktiivisesti eriarvoisuutta ylläpitäviä stereotypioita ja mielikuvia, 3) Suunnittelemme ja teemme yhdessä.

Ohjeet on laadittu yhteistyössä Fingon jäsenjärjestöjen kanssa. Prosessin aikana on pyydetty erikseen konsultaatiota nepalilaiselta journalistilta Bhrikuti Railta ja Monihelin toiminnanjohtaja Abdirahim Husseinilta.

Fingon vaikuttamisviestinnän asiantuntija ja ohjeiden laadinnasta vastannut Mika Niskanen kertoo, että ohjeita varten ei ryhdytty keksimään pyörää uudestaan: kansalaisjärjestöt ovat vuosikausien ajan edistäneet toiminnassaan eettistä kehitysviestintää. Järjestöjen asiantuntemuksen lisäksi ohjeet ammentavat jo olemassa olevista eettisistä ohjeista ja tutkimuksesta.

”Toivomme, että ohjeista on aidosti hyötyä kansalaisjärjestöjen ja muiden toimijoiden eettiseen kehitysviestintään. Ja tämähän ei ole vielä tässä! Ohjeita tullaan tarkastamaan vuosittain: tavoitteenamme on luoda ohjeiden ympärillä oppimisprosessi, jossa järjestöt voivat kuulla ja jakaa käytännön kokemuksia eettisestä kehitysviestinnästä”, Niskanen sanoo.

”Viestintä luo todellisuutta – tästä syystä eettinen kehitysviestintä on hyvin tärkeää. Olemme olleet valtavan kiitollisia jäsentemme aktiivisesta osallistumisesta ohjeiden toteuttamiseen. Nämä ohjeet ovat yhteistyön tulos ja jälleen yksi yhteinen askel eteenpäin eettisen kehitysviestinnän edistämisessä”, sanoo Fingon viestintäjohtaja Salla Peltonen.

Tule kuulemaan lisää ohjeista maanantaina 4. maaliskuuta kello 13 verkossa järjestettävään julkaisutilaisuuteen. Voit ilmoittautua tilaisuuteen tästä linkistä.

Ohjeisiin on sitoutunut yli 20 kansalaisjärjestöä. Kehitysviestintää tekevillä kansalaisjärjestöillä ja toimijoilla on mahdollisuus sitoutua ohjeisiin milloin tahansa. Ohjeisiin voi sitoutua tästä linkistä.

Lisätietoja:

Eettisen kehitysviestinnän ohjeet (pdf)

Mika Niskanen, asiantuntija, vaikuttamisviestintä | Fingo

+358 50 317 6715 | mika.niskanen@fingo.fi

Ohjeisiin maaliskuun alussa sitoutuneet järjestöt:

Abilis-säätiö

Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr

Emmaus Helsinki ry

Fida International ry

Filantropia ry

Suomalaiset kehitysjärjestöt − Finnish Development NGOs Fingo ry

Food and Forest Development Finland – FFD

Furaha Home of Hope

Helinä Rautavaaran museo

Interpedia ry

Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiö KIOS sr

Kansainvälinen Solidaarisuussäätiö

Kehitysmaayhdistys Pääskyt ry

Kirkon Ulkomaanapu sr 

Malawin Kummit ry

Marttaliitto

Plan International Suomi

Rajaton farmasia Suomi ry

ShelterBox tuki ry

Siemenpuu-säätiö sr

SOS-Lapsikylä

Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK ry

Suomen Caritas ry

Suomen Kansanopistoyhdistys – Finlands Folkhögskolförening ry

Suomen Lepralähetys – Finlands Lepramission ry

Suomen Lähetysseura ry

Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry

Suomen Pakolaisapu ry

Suomen World Vision ry

Taksvärkki ry

Vammaiskumppanuus

Vammaisten ihmisoikeusjärjestö Kynnys ry

Väestöliitto ry

Viestintä ja kehitys -säätiö

Wycliffe Raamatunkääntäjät ry