Kuva: OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Avun uudistaminen on kuin keilaamista”

Yhdysvaltain kehitysyhteistyön kehittäminen on kaunista paperilla, mutta kuten keilauksessa, loppuun vieminen on kaikki kaikessa.

Teksti: Esa Salminen

Yhdysvaltain kehitysapu kaipaa eheyttämistä, kirjoittaa Oxfamin vaikuttamistyön johtaja Porter McConnell blogissaan. Vain puolet maan kehitysavusta menee kehitysyhteistyöviranomaisen Usaidin kautta, ja mukana on kymmeniä valtiollisia toimijoita, jotka toimivat omien tavoitteidensa mukaisesti.
OECD:n ja kansainvälisten avunantajien tekemä arvio Yhdysvaltain avusta kiittelee uudistusohjelmia, jotka ovat kauniita paperilla. Ne eivät vain toistaiseksi näy käytännössä. Joten niin kuin keilapalloa heittäessä, on kehitysavun uudistamisessakin kaikista tärkeintä viedä liikerata loppuun asti, McConnell muistuttaa.
Kun Yhdysvaltain kehitysapua leikataan valtiontalouden säästöissä merkittävästi, tehostamiselle on tarvetta enemmän kuin ehkä koskaan.