Beyond 2015 -verkosto haluaa, että YK:n yleiskokous viitoittaa selkeät askelet vuosituhattavoitteiden jälkeiselle kehitysohjelmalle. Verkoston näkemyksen mukaan uusi kehitysohjelma pitäisi valaa neljälle peruspilarille.Ensinnäkin kaikkien toimijoiden, niin valtioden, yksityisen sektorin kuin kansalaistyhteiskunnankin, on toteutettava ihmisoikeusvelvoitteensa. Vain ihmisoikeusperustaisuudella voidaan aidosti varmistaa, että ketään ei jätetä jälkeen ja kaikkein haavoittuvimmassakin asemassa olevien elämä parantuu.Toinen pääviesti on se, että kehitysohjelman on kitkettävä eriarvoisuutta sekä maiden että ihmisryhmien välillä. Eriarvoisuuden vähentämisen on ulotuttava mahdollisuuksien ja lopullisten kehityssaavutusten oikeudenmukaiseen jakaantumiseen.Kolmas peruspilari on ympäristön kantokyvyn turvaaminen. Tämä vaatii myös tulevien sukupolvien oikeuksien huomioimista ja kestävää luonnonvarojen hallintaa.Lopulta kestävä kehitys edellyttää, että aidon osallistumisen välityksellä ihmiset voivat vaikuttaa niihin hallitusten päätöksiin, jotka koskettavat heitä. Hallitukset tai muut toimijat on myös voitava saattaa vastuuseen teoistaan tai toimimattomuudestaan.***Tuleva kehitysohjelma on rakennettava jo tähän mennessä tehdyn työn päälle. Jo olemassa olevat kansainväliset sopimukset muodostavat lähtötason luotaessa uutta agendaa.YK-neuvotteluja on pohjustettu usealla perusteellisella raportilla. Niiden esittämiä hyviä avauksia, kuten sitä, että tavoitteiden seurannan indikaattoreiden on tuotava esiin syrjivät rakenteet, ei saa nyt hukata.Järjestöt haluavat, että toisin kuin vuosituhattavoitteet, niiden jälkeisen kehitysohjelman on oltava kaikkia maita velvoittava ja sen on nivottava yhteen kolme kestävän kehityksen eri ulottuvuutta: sosiaalinen kehitys keskiössään köyhyyden ja eriarvoisuuteen kitkeminen, maapallon rajojen kunnioittaminen sekä globaalin talousjärjestelmän muuttaminen palvelemaan ihmisten hyvinvointia ja luonnon kantokykyä.YK:n yleiskokouksen huomiselta vuosituhattavoitteiden arviointikokoukselta halutaan selkeä tiekartta uuden kehitysohjelman muovaamiselle. Keskiviikkoiltana New Yorkissa julkistettava kokouksen loppuasiakirja kertoo, onko kansalaisyhteikunnan ääni kuulunut.Kepan kokoussivu: New York 2013Kirjoittaja työskentelee Kepassa kehityspoliittisena asiantuntijana ja seuraa YK-kokousta paikan päällä New Yorkissa.
Beyond 2015: Uusi kehitysohjelma luotava vankalle jalustalle
NEW YORK — Beyond 2015 -verkostoon kuuluvien, yli 800 järjestön viesti päättäjille New Yorkissa on selkeä: tunnustakaa vuosituhattavoitteiden merkitys ja saavutukset, mutta ottakaa huomioon myös niiden heikkoudet, erityisesti köyhyyttä ja eriarvoisuutta ylläpitävien rakenteiden sivuuttaminen.
Teksti: Aino Pennanen