anna-aikaa-2014
Muun muassa avoimuus on yksi hyvä tunnusmerkki Kuva: Muun muassa avoimuus on yksi hyvä tunnusmerkki

Mistä tunnistaa luotettavan järjestön?

Halu auttaa on etenkin nyt joulun aikaan ilmeinen. Samalla moni miettii, meneekö apu perille.

Teksti: Auli Starck Kuva: Outi Puukko

Annanko vai enkö anna? Siinäpä vasta kysymys, kun näin joulun alla miettii minkä järjestön kautta tukisi maailman heikoimmassa olevia ihmisiä.

Kehitysyhteistyöjärjestöille ja muille paremman maailman puolesta toimiville joulun aika on tärkeä varainhankinnan kannalta. Järjestöt ovatkin nyt liikkeellä runsain joukoin niin joulumyyjäisissä kuin internetissäkin. Ei ihme, jos lahjoittaja menee sekaisin. On myös luonnollista pohtia, meneekö raha perille.

***

Luotettavuus tai tehokkuus ei ole kiinni järjestön koosta tai brändistä. Myös pienet, pääosin vapaaehtoisvoimin toimivat järjestöt voivat tehdä hyvinkin tuloksellista kehitysyhteistyötä.

On hyvä muistaa, että monet järjestöt toimivat hankalissa olosuhteissa ja tekevät pitkäjänteistä työtä vaikeiden ongelmien parissa. Odotukset järjestöjen työlle kannattaa siis pitää maltillisina. Silti, yhdenkin ihmisen elämän suunnan muutos on tärkeää.

***

Tässä siis muutama vinkki, mihin kannattaa kiinnittää huomiota epäilyksen hetkellä.

  1. Rahankeräyslupa. Jos järjestö kerää Suomessa vastikkeetonta rahaa eli ei tarjoa vastineeksi käytännössä muuta kuin hyvää mieltä, se tarvitsee poliisiviranomaisten myöntämän luvan. Lupanumero ja sen voimassaoloaika tulee olla näkyvillä. Rahankeräyslupaa ei kuitenkaan vaadita, jos järjestö esimerkiksi myy tuotteita joulumyyjäisissä tai järjestää maksullisen joulukonsertin. Vastuullinen Lahjoittaminen ry kertoo sivuillaan tarkemmin lahjoittajan oikeuksista.
  2. Avoimuus. Hyvästä toiminnasta kertoo, kun järjestö kertoo avoimesti mihin kerätyt rahat käyttää, mitä se on saanut aikaan ja antaa pyydettäessä tarkentavia tietoja. Järjestöjen työstä voi kysyä myös ulkopuolisten tekemiä arviointeja.
  3. Hallinto. Toisin kuin moni luulee, 0 prosentin hallintokulut eivät ole ideaalitilanne. Hallintoa tarvitaan juuri siihen, että varmistetaan rahan meno sinne, minne pitääkin. Olemattoman pienet hallintomenot ovat mahdollisia vain niillä järjestöillä, jotka tekevät kaiken työn vapaaehtoisesti.
  4. Eettiset ohjeet arvot. Monet järjestöt kertovat, millaisiin eettisiin periaatteisiin ja muihin hyviin käytäntöihin ne ovat sitoutuneet. Näistä voit tarkistaa, ovatko ne lähellä sinun arvojasi.
  5. Älä vertaile numeroita. Mieti mieluummin mitä sinä haluat tukea, mikä on lähellä sinun sydäntäsi.
  6. Luota ihmisiin. Kehitysyhteistyössä tapahtuu todellisuudessa hyvin vähän väärinkäytöksiä, jotka toki tulee aina selvittää. Ulkoministeriön selvitysten mukaan vain noin 1-2 promillesta kehitysyhteistyörahojen käyttöä tulee ilmi epäselvyyksiä, joten 99,9 prosenttia tapauksissa apu menee perille.
  7. Ilmoita. Jos sittenkin epäilet järjestön rehellisyyttä, ole rahankeräyslupiin liittyen yhteydessä poliisiin. Jos kyse on ulkoministeriön rahoittamasta kehitysyhteistyöstä, epäilyttävästä tapauksesta voi tehdä väärinkäyttöilmoituksen.

***

On hyvä lämmin hellä nyt mieli jokaisen. Toivotankin antamisen iloa kaikille ja oikein hyvää joulua!

Korjaus 9.4.2018: Listauksen kohdassa 6 oleva luku on muutettu 1-2 prosentista 1-2 promilleen.