Tunnen usein, että elämme ajassa, jossa aavistelemme jotakin mullistavaa olevan tulossa, mutta samaan aikaan tarraudumme nykyiseen ja olemassaolevaan.
Katson TV:stä lähetystä, jossa seurataan Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin junamatkaa kohti Vietnamia: tällä asemalla hän röyhyttää tupakkia, tänne taas on levitetty punaisia mattoja. Perillä Hanoissa T-paita-kauppa käy kuin siimaa ja uutisankkurit hehkuttavat Jong-unin ja Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin tapaamisen historiallisuutta.
Voiko olla mahdollista, että kaksi epävakaata johtajaa avaisivat yli 60 vuoden aikana kiristyneitä solmuja? Niin kai halutaan uskoa – tai ainakin toivoa.
Kuka muistaa marraskuisen uutislähetyksen G20-kokouksesta, jossa Venäjän presidentti Vladimir Putin ja saudiprinssi Bin Salman heittävät yläfemmat? Kovaotteiset itsevaltiaat onnittelevat toisiaan, koska tulosta syntyy eikä mikään todellinen uhkaa kummankaan valta-asemaa.
Entäpä sitten Britannian parlamentin alahuoneen brexit-keskustelut. Valmista ei tule, koska molemmat pääpuolueet ovat jämähtäneet puolustamaan omia valta-asemiaan. Juna puksuttaa kohti kuilun reunaa, eikä kukaan pysty vetämään hätäjarrusta.
Uskomme ja toivomme, että lopulta järjestelmä korjaa itse itsensä ja järjen ääni voittaa.
***
Mietin, onko yli 70 vuotta jatkunut rauhanaika synnyttänyt meihin liki sokean luottamuksen nykyisiin instituutioihin, järjestelmiin ja valtaapitäviin.
Vai mikä oikein on tuudittanut meidät uskomaan siihen, että tapahtuu maailmassa mitä tahansa, viime kädessä demokratia, ihmisoikeudet ja keinot, joilla voimme turvata maapallon elinkelpoisena säilyttämisen, lopulta voittavat kuin jonkin luonnonvoiman ohjaamina?
Alistumme nykyisiin ratkaisukeinoihin silloinkin, kun tosiasiat puhuvat kerta toisensa jälkeen sen puolesta, ettei meidän pitäisi.
Belgiassa keltaliiviset koululaiset lakkoilevat ja ryntäävät kaduille osoittamaan mieltä, koska heitä huolestuttaa se, etteivät valtaapitävät ota ilmastonmuutoksen torjuntaa riittävän vakavasti.
Tämä valaa ainakin minuun uskoa siitä, että mullistava muutos on tulossa. Arvokkaan ihmiselämän ja monimuotoisen elinympäristön turvaaminen tällä planeetalla on niin tärkeä asia, ettei sitä voi uskoa harvojen käsiin. Siihen tarvitaan meistä jokaista.
Myös Suomessa tarvitaan järeitä mielenilmaisuja vauhdittamaan Suomen ilmastositoumuksia. Torstaina 28. helmikuuta käynnistynyt Fingon ja ympäristöjärjestöjen yhteinen Korvaamaton-ilmastokampanja on toivon mukaan yksi osoitus siitä, että kansa on saanut tarpeekseen nykymenosta.
Nyt tarvitaan tekoja.