Siemenpuu-säätiö toimii kehitysmaiden kansalaisyhteiskunnan toimijoiden ympäristö- ja demokratia-aloitteiden rahoittajana sekä kehitysviestijänä Suomessa. Vuosien 2002 – 2018 välisenä aikana Siemenpuu on rahoittanut eli 600 kehitysmaiden järjestöjen ympäristöhanketta yli 50 maassa. Siemenpuun päärahoitus tulee Suomen kehitysyhteistyövaroista ja sen budjetti vuodelle 2019 on noin 800 000 euroa.
Säätiön kehitysmaissa rahoittamat hankkeet vähentävät köyhyyttä ja epätasa-arvoisuutta sekä rajoittavat luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä ja ilmastopäästöjä. Rahoitettavat hankkeet ovat paikallisten järjestöjen omia, niiden itsensä suunnittelemia ja toteuttamia aloitteita. Hankkeiden toteuttajia tuetaan myös verkostoitumisessa ja kapasiteetin kasvattamisessa. Siemenpuu tukee toiminnallaan monimutkaisten ympäristö- ja sosiaalisten ongelmien alkusyiden tunnistamista, syy-yhteyksien esiin nostamista ja varsinaisiin syihin vaikuttamista. Siemenpuu pyrkii pitkäjänteiseen yhteistyöhön Etelän kumppanien kanssa ja lisäämään tasa-arvoisuuteen perustuvaa vuorovaikutusta. Samalla pyritään syventämään sisällöllistä ympäristöön liittyvää vuoropuhelua ja kansalaisliikkeiden yhteistyötä etelän ja pohjoisen välillä.
Rahoitustoiminnan lisäksi Siemenpuu lisää Suomessa tietoa ja ymmärrystä globaalin etelän ympäristö- ja kehityshaasteista sekä suomalaisten mahdollisuuksista vaikuttaa kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumiseen globaalisti.