LEIF LAAKSONEN
Henri Purje, Sirpa Pietikäinen ja Okko-Pekka Salmimies kaipaavat muutosta kehitysyhteistyön nykymenoon.
Kehitysapukeskustelussa tuppaa tavoitteiden ja keinojen mittakaava menemään sekaisin, totesi apukriitikoksi tunnustautuva Attacin puheenjohtaja Henri Purje Kepan järjestämässä ”Avusta allikkoon” -paneelikeskustelussa Maailma kylässä -festivaalilla 29. toukokuuta.
Hänen mukaansa isompi kuva jää näkemättä, jos puhutaan tänä keväänä mediassa velloneiden Kankkulan kaivo -tyyppisten arvioiden tavoin vain siitä, että apua on syydetty kehitysmaille satoja miljardeja – ja silti köyhyyttä maailmassa edelleen piisaa.
”On muistettava, että jos apua arvioidaan menneen Afrikkaan vuosikymmenien aikana 400 miljardia dollaria, on sieltä kulkeutunut rahaa jopa nelinkertainen määrä Pohjoiseen esimerkiksi veronkierron takia”, Purje totesi.
Kuka mittaisi todelliset vaikutukset?
Nihkeää suhtautumistaan perinteiseen kehitysapuun Purje selitti myös sillä, että hän myönsi olevansa yhtä mieltä oikeistopopulistien kanssa siitä, että apuun kietoutuu paljon korruptiota ja kehitysyhteistyötoimijoista on muodostunut todellinen aputeollisuus.
”Kehitysapua annetaan vuosittain noin 120 miljardia dollaria, mutta siitä menee hyvin pieni osa köyhille, sillä valtaosa jää erilaisille instituutioille”, Purje totesi.
Ehkä kaikkein raskauttavimpana kehitysavun tehokkuutta mietittäessä Purje pitää kuitenkin sitä, että avun todellisia vaikutuksia on todella vaikea mitata – välitön apu vaikkapa koulun rakentamisesta saattaa olla vähäisempi kuin negatiiviset pitkäaikaiset vaikutukset esimerkiksi maan omien instituutioiden vahvistumisen suhteen.
Rahoitusmarkkinat kuriin
Jos apu nykymuodossaan ei ole ratkaisu, mitä Henri Purje sitten tarjoaisi lääkkeeksi köyhyyden poistamiseen?
Keskeistä Purjeen mielestä on tajuta, että kehitysmaat ovat osa globaalia maailmataloutta ja finanssimarkkinoita. Finanssimarkkinoiden sääntelyllä saadaan aikaan vakaampaa taloutta paitsi köyhissä maissa myös maailmanlaajuisesti.
Lisäksi on puututtava velkaongelmaan. Purjeen mukaan maailmasta puuttuu edelleen monenkeskinen ja eri osapuolia tasa-arvoisesti kohteleva velkasovittelumekanismi.
Viimeisenä Purjeen listassa on useiden kansalaisjärjestöjen vuosia rummuttama vääryys: Pohjoisten valtioiden vientituet, jotka vääristävät kehitysmaiden elintarvikemarkkinoita. Yllättäen Purje kuitenkin kääntää asetelman ylösalaisin – teollisuusmaiden halvan tuontiruuan ansiosta esimerkiksi monilla slummialueilla on tänä päivänä edes jotain ruokaa.
Purjeen mukaan elintarvikkeiden hinnoista on nykyään tullut niin suuri spekuloinnin kohde, että tuontiruokien hinnat kasvavat hetkessä huimasti. Lisäksi elintarviketeollisuus on keskittynyt niin suurten toimijoiden käsiin, että ruoka jää aika harvoin sille alueelle, jossa se tuotetaan.
”Maatalouskaupan vapauttamista on siis vedettävä takaisin päin”, Purje linjasi.
Globaali sosiaaliturva on ihmisoikeus
Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok.) oli puolestaan sitä mieltä, että avun tehottomuudessa on kyse ennen muuta asenneongelmasta.
”Kauniita tavoitteita kyllä asetetaan, mutta lupauksia ei lunasteta. Kehitysyhteistyö on poliitikoille edelleen b-luokan kysymys”, Pietikäinen totesi. Toisaalta hän kaipasi apumentaliteettiin rankkaa muutosta.
”Tarvitaan globaalia sosiaaliturvaa, jossa on kyse oikeusperustaisesta ajattelusta, ei siitä, että halutaan auttaa, vaan velvollisuudesta. Ihmisille kuuluu oikeus riittävään toimeentuloon”, Pietikäinen sanoi.
Avunantajille rohkeutta vaatia
Suomen virallista linjaa paneelissa edustanut ulkoministeriön kansalaisjärjestöyksikön päällikkö Okko-Pekka Salmimies totesi parhaita kehitysyhteistyön menestystarinoita löytyvän Maailma kylässä -festivaalin järjestöständeiltä.
Hänen mielestään järjestöjen hankkeilta vaaditaan tänä päivänä kuitenkin aivan liikaa: ne joutuvat kohtuuttoman usein paikkaamaan perusinfrastruktuurin vajeita esimerkiksi terveydenhuollossa ja opetussektorilla.
Hänen mielestään kehitysyhteistyöjargonista tuttu omistajuus-termi pitäisikin ottaa tarkempaan syyniin: mitä tarkoittaa, kun sanotaan, että kehitysmailla on itsellään omistajuus poliittisista ratkaisuistaan?
”Keskeistä on verotusjärjestelmä ja verotulojen kerääminen. Tätä olisi suorastaan edellytettävä avunsaajilta”, Salmimies sanoi. ”Kaiken kaikkiaan asioista olisi kehitysyhteistyössä puhuttava rohkeammin ja uskallettava vaatia asioita myös kehitysmailta.”
Video: Avusta allikkoon -paneeli