Hyödyttävätkö luonnonvarat pian myös kehitysmaiden köyhiä?

Yksi maailman suurista paradokseista on, että monissa luonnonvaroiltaan rikkaissa maista valtaosa väestöstä elää äärimmäisessä köyhyydessä. Öljystä, maakaasusta, kullasta ja muista arvokkaista kaivannaisista saadut tulot valuvat usein monikansallisille yrityksille tai hyödyttävät vain paikallista eliittiä.
Ongelmaan on vaikea puuttua niin kauan kuin rahavirrat ja sopimukset pysyvät salassa.
Useat kansalais- ja kansainväliset järjestöt ovatkin viime vuosina
korostaneet, että avoimuuden ja tilivelvollisuuden parantaminen – mikä
vaikeuttaa yritystulojen pimittämistä, pääomapakoa, veronkiertoa ja
korruptiota – on yksi tehokkaimmista ja kestävimmistä tavoista edistää
kehitystä.
Globaalin talouskriisin myötä myös monet hallitukset ovat alkaneet vaatia lisää läpinäkyvyyttä maailman talous- ja rahoitusjärjestelmään.
Ratkaisuna kolmikantayhteistyö?
Valtioiden, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan yhteistyöhön perustuva EITI-hanke (Extractive Industries Transparency Initiative) on keskeisimpiä avoimuutta, tiedonsaantia ja hyvää hallintoa edistäviä kansainvälisiä aloitteita.
EITI-järjestelmä edellyttää, että yritykset ilmoittavat veronsa ja muut maksunsa maakohtaisesti, että hallitukset julkaisevat yrityksiltä saamansa maksusuoritukset – ja että nämä luvut täsmäävät. Kaiken tiedon on oltava julkista ja helposti saatavilla.
Aloitteessa on mukana 30 etupäässä afrikkalaista valtiota, 42 kansainvälistä luonnonvarasektorin yritystä sekä satoja kansalaisjärjestöjä. Lisäksi hanketta tukee yli 80 institutionaalista sijoittajaa, joiden yhteenlaskettu varallisuus ylittää 16 000 miljardia dollaria.
Maatasolla toimintaa ohjaa kansalaisjärjestöjen, yritysten ja julkisen sektorin edustajista koostuva seurantaryhmä. Ulkopuolinen tarkastaja varmistaa ilmoitettujen tietojen todenmukaisuuden.
Ei sanelupolitiikkaa
EITI:n Oslossa sijaitsevaa sihteeristöä johtavan Jonas Mobergin mielestä EITIn vahvuuksia ovat sen yksinkertaisuus sekä valtioiden mahdollisuus soveltaa sitä kansallisella tasolla.
”Tiettyjä perusperiaatteita on noudatettava, mutta yksityiskohtia ei määrätä. Aloite on kuolleena syntynyt, jos kehitysmaat kokevat sen avunantajamaiden sanelemaksi.”
Myös ulkoministeriön kehityspoliittisen osaston apulaisosastopäällikön Pasi Hellmanin mielestä EITI on tällä hetkellä yksi tärkeimmistä kehityspoliittisista aloitteista. Hellman näkee hankkeen osaratkaisuna laajempaan pääomapako- ja tilivelvollisuusongelmaan, johon on hänen mukaansa alettu kiinnittää enenevässä määrin huomiota myös Suomen kehityspolitiikassa.Sekä Hellman että Moberg kuitenkin korostavat, ettei EITI yksistään riitä. Tarvitaan myös toisiaan täydentäviä normijärjestelmiä, jotka yhdessä lisäävät koko talousjärjestelmän avoimuutta ja demokraattisuutta.”Tarkkaan rajatuilla hankkeilla on taipumus onnistua paremmin. Puhe liian monista päällekkäisistä aloitteista on roskaa”, Moberg toteaa.
Suomelle tarjolla suurempi rooli
Suomi tukee EITI-hanketta poliittisesti sekä antamalla teknistä apua Maailmanpankin rahaston kautta. Moberg on kiitollinen avusta, mutta vihjaa, että suoran rahallisen tuen lisääminen olisi tervetullutta.
Hän ei pistäisi myöskään pahakseen, jos Suomi liittyisi EITI-järjestelmän jäseneksi. Toistaiseksi ainoa aloitteen toimeenpannut länsimaa on Norja, joskin esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kanadassa liittymistä ajetaan voimakkaasti.
Mobergin mukaan Norja on esimerkillään ”tehnyt suuren palveluksen”, sillä leimautuminen vain köyhimpiä maita koskevaksi hankkeeksi ei olisi EITIlle eduksi. Kiinan ja Venäjän kaltaisten suurten luonnonvaramahtien mukaan saaminen ei onnistu ilman tämän kaltaista johtajuutta vauraista maista, hän sanoo.
EITI koskettaa myös meitä
Suomen pitkäaikaisista kehitysyhteistyökumppaneista esimerkiksi Tansaniassa ja Sambiassa on runsaasti arvokkaita kaivannaisia, joiden hallinnoinnissa on esiintynyt ongelmia.
Energiavarojen hallinta koskettaa Suomea myös suoraan Nordstream-putken muodossa. Suomenkin energiaturvallisuus toteutuu sitä paremmin, mitä avoimemmin ja oikeudenmukaisemmin putkessa kulkevaa kaasua hallinnoidaan, Moberg muistuttaa.
Poliittisen tahdon voimaa osoittaa, että yksi EITI-hankkeen toteutumisen mahdollistaneista maista oli Azerbaidžan, jossa Baku–Tbilisi–Ceyhan-kaasuputken hallinnointi järjestetään EITI-ryhmän puitteissa.
Azerbaidžan on Liberian ohella ainoa valtio, joka on todennetusti täyttänyt kaikki EITI-järjestelmän ehdot. Parinkymmenen ehdokasmaan on määrä saada vastaava vahvistus maaliskuussa 2010.
”Sellaisetkin maat, joissa on vähän voimavaroja, voivat saavuttaa suuria asioita, jos vain poliittista tahtoa löytyy”, Moberg painottaa.
Oikea suunta
Kehitysjärjestöt ovat suhtautuneet EITI-aloitteeseen pääosin myönteisesti. Yli 70 maan kansalaisjärjestöistä koostuva, vastuullisuutta ja avoimuutta luonnonvarojen hallintoon vaativa Publish What You Pay -koalitio on toiminut tiiviissä yhteistyössä hankkeen kanssa.
Tax Justice Network -tutkijaverkostossa työskentelevä Matti Kohonen luonnehtii EITIä ”riittämättömäksi avaukseksi oikeaan suuntaan”. Kohonen lukee EITIn vahvuudeksi sen, että sitä kautta kansalaisyhteiskunta saa lisää tietoa ja pohjaa vaatimuksilleen.
”Nigeriläinen aktivisti Idrissa Ali on sanonut, että nyt kansalaiset tietävät paremmin, kuinka paljon heiltä ryöstetään”, Kohonen kertoo. Nigerin presidentti Tanja Mamadou on laittomalla kolmannella valtakaudella lakkautettuaan hallituksen kesäkuun 27. Päivänä.  Kansalaisjärjestöt vaativat hänen eroamistaan.
Kohosen mielestä on ongelmallista, että EITIn arviointiraportit ovat ulkomaisten konsulttien laatimia. Paikallisilla ei ole pääsyä samoihin tietoihin, sillä he näkevät vain lopulliset, julkaistut asiakirjat.
”Esimerkiksi Kamerunin tapauksessa konsultti ei saanut raportoida havaitsemiaan väärinkäytöksiä, vaan hänen piti käsitellä vain niitä asioita, joita hänen oli pyydetty käsittelevän.”
Kansalaisjärjestöt ovat olleet huolissaan myös kolmikantaseurantaryhmien edustavuudesta. Mukana on vain muutama järjestö maata kohden, ja on vaikea taata, että kansalaisten näkemykset pääsevät niiden kautta kattavasti esiin. Tämä saattaa parhaassa tapauksessa luoda toimivan kansallisen koordinaation, tai pahimmassa tapauksessa erillisen EITI-eliitin.
Riittääkö vapaaehtoisuus?
Kenties eniten arvostelua on saanut kuitenkin osakseen EITI-järjestelmän vapaaehtoisuus. Monet katsovat, että ainoastaan sitovat kansainväliset säännöt saavat yritykset kuriin ja valtiot tilivelvollisiksi.
Myös Kepa suosittaa tuoreessa laitonta pääomapakoa käsittelevässä raportissaan avointa maakohtaista kirjanpitoa pakolliseksi monikansallisille yrityksille sekä automaattista monenkeskistä tiedonvaihtojärjestelmää.
Moberg kiertää vastakkainasettelun toteamalla, että kaikille uudistuksille on tilaa ja tilausta. Hänen mukaansa vapaaehtoisen ja sitovan raja on myös häilyvä: vaikka EITI ei pakota monikansallisia yrityksiä mihinkään, niihin kohdistuu samansuuntaisia pakollisia tietojenjulkistamisvaateita muista lähteistä, esimerkiksi suurista pörsseistä.
”Vapaaehtoiset aloitteet voivat muuttua velvoittavammiksi ajan mittaan.”
Jonas Moberg ja Pasi Hellman puhuivat ulkoministeriön järjestämässä EITI-seminaarissa maanantaina 7. joulukuuta.
Mikä on EITI-hanke?
Pyrkii edistämään avoimuutta, tiedonsaantia ja hyvää hallintoa.Perustuu valtioiden, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan yhteistyöhön.Mukana tällä hetkellä 30 valtiota etupäässä Afrikasta, 42 kansainvälistä luonnonvarasektorin yritystä sekä satoja kansalaisjärjestöjä.Maatasolla toimintaa ohjaa seurantaryhmä, joka koostuu kansalaisjärjestöjen, yritysten ja julkisen sektorin edustajista.
Lisää tietoa aiheesta
Kepan raportti Laiton pääomapako kehitysmaista (pdf)