Kenialaisille mahdollisuus vakuuttaa karjansa

Tihenevät kuivuudet vaikeuttavat paimentolaisten elämää. Vakuutuksesta maksettu korvaus perustuisi satelliittikuviin.

Hunta/Shutterstock

IPS — ”Taloudellinen asema määräytyy yhteisössämme karjan koon mukaan. Viime aikojen ankarat sääilmiöt ovat tappaneet kokonaisia laumoja ja tehneet rikkaista miehistä kerjäläisiä”, paimentolaisena Pohjois-Kenian Turkanassa elävä Laura Letapalel kertoo.
Kansainvälisen karjantutkimuslaitoksen (Ilri) taloustieteilijä Adrew Mude vahvistaa, että kuivuus on paimentolaisia koettelevista vitsauksista pahin.
”Se pätee erityisesti Pohjois-Keniaan, jossa yli kolme miljoonaa paimentolaisperhettä kärsii yhä tiuhemmin ankarasta kuivuudesta.”
Hänen mukaansa alueella on sadan vuoden aikana kirjattu 28 vakavaa kuivuuskautta, joista 4 on osunut kymmeneen viime vuoteen.
Vakuutus varautumista ilmastonmuutokseen
Esekon Longuramoelta on kuollut hiljan 100 lammasta ja 50 nautaa.
”Menetettyäni lähes koko karjani, olen vajonnut köyhyyteen. Minulla ei ole edes aasia, jolla kuljettaa vähät tavarani, jos haluaisin siirtyä uuteen paikkaan”, hän suree.
Kenian viranomaiset ovat pohtineet, miten paimentolaiset voisivat varautua ilmastonmuutoksen edetessä yhä tuhoisammiksi käyviin kuiviin kausiin.
Ilri ehdottaa vakuutusjärjestelyä, jota kokeillaan ensin Turkanan naapurissa sijaitsevalla Marsabitin alueella.
Paimentolaisille tarjotaan mahdollisuutta vakuuttaa karjansa. Muden mukaan korvauksia maksetaan satelliittikuvien antaman tiedon perusteella, mikä on uutta Afrikassa.
”Kuvat ruohon ja muun kasvillisuuden tilasta kertovat, aiheuttaako kuivuus nälkäkuoleman riskin kameleille, lehmille, vuohille ja lampaille”, Mude selittää.
Kuvien välittämä tieto yhdistetään karjan kuolleisuuslukuihin menneiltä vuosilta ja saadaan vakuutusta varten indeksi, joka ei edellytä jokaisen kuolemantapauksen dokumentointia.
Marsabit on jaettu vyöhykkeisiin, joista suurimman riskin alueella vakuutusmaksu on 5,5 prosenttia karjan arvosta ja pienemmällä riskillä 3,25 prosenttia.
”Uskomme ohjelman mahdollisuuksiin, koska se sisältää vakuutusyhtiön tarvitsemat elementit: tunnetun riskin [kuivuus] ja mittarin, jota ei voi manipuloida, eli satelliittikuvat kasvillisuudesta”, hanketta toteuttavan UAP Insurance -yhtiön toimitusjohtaja James Wambugu sanoo.
Vakuutus kelpaa lainan vakuutena
Vakuutusten myynti Marsabitissa alkoi tammikuussa. Toimintaperiaatetta valotettiin asukkaille heidän tilannettaan jäljittelevän pelin avulla.
Muden mukaan alueella elää luonnon ravinnon varassa 86 000 nautaa ja pari miljoonaa vuohta ja lammasta. Karjan arvoksi lasketaan 47 miljoonaa euroa.
Mude muistuttaa, että vakuutuksesta on muutakin hyötyä kuin korvaukset. Sitä voi esimerkiksi käyttää vakuutena lainassa, jonka avulla pystyy ostamaan karjalle rehua tai lääkettä vaikeassa tilanteessa.
Lainansaanti karjan laajentamiseen helpottuu myös, jos eläimet on vakuutettu kuivuuden varalta.
Hankkeen kokeiluvaihe kestää kolme vuotta. Jos se osoittautuu taloudellisesti kestäväksi, vakuutuksen laajentamista Ugandaan, eteläiseen Etiopiaan,
Länsi-Afrikkaan ja Aasiaan tutkitaan.

Indeksipohjainen eläinvakuutus
Tietoa kuivien seutujen kasvillisuuden tilasta saadaan  Normalised Difference Vegetation Index (NDVI) -tietokannasta, jota yhdysvaltalaiset ilmakehän- ja merentutkimuslaitos Noaa ja avaruushallinto Nasa ovat päivittäneet vuodesta 1981. Nasan satelliittikuvat maapallon pinnalta uusiutuvat kymmenen päivän välein.
Yhdysvaltojen rahoittamassa kehitysapuhankkeessa on kerätty vuodesta 2000 kuukausittain tietoa Kenian kuivien alueiden karjan kuolleisuudesta. Näitä tietoja yhdistämällä määritellään kenialaisille tarjotun uudeneläinvakuutuksen korvausperusteet.
”Korvauksen saanti ei edellytä sen todistamista, että eläin on kuollut.Riittää, että lähes reaaliaikaiset satelliittikuvat kertovat kasvillisuuden käyneen niin vähiin, että eläimet todennäköisesti menehtyvät”, Kansainvälisen karjantutkimuslaitoksen (Ilri) taloustieteilijä Adrew Mude sanoo.