Valtiovarainministeriö pyytää lausuntoja tuloverolain uudistuksesta, joka koskee järjestöille kohdistuvien lahjoitusten verovähennyskelpoisuutta. Lakiuudistus mahdollistaisi toteutuessaan järjestöille suunnattujen lahjoitusten vähentämisen osittain verotuksessa.
Kehitysyhteistyö on rajattu hallituksen esitysluonnoksessa ulos vähennyskelpoisten toimintojen listalta. Samoin on käynyt esimerkiksi ympäristötyölle ja ilmastonmuutoksen vastaiselle toiminnalle. Fingon valtiovarainministeriöltä saamien tietojen mukaan rajaukset on tehty säästösyistä.
Hallituksen esitysluonnoksen mukaan vähennyskelpoisia olisivat ”rahalahjoitukset, jotka on tehty tiedettä, taidetta, suomalaisen kulttuuriperinnön säilyttämistä, nuorisotyötä tai -toimintaa, liikuntaa, urheilua tai lasten asemaa tukevaan tai edistävään tarkoitukseen Verohallinnon nimeämälle yhdistykselle tai säätiölle.”
Näin toteutuessaan tuloverolain uudistus ei siis koskisi esimerkiksi kehitysyhteistyötä tekeviä järjestöjä ja asettaisi ne eriarvoiseen asemaan vähennysten piirissä olevien järjestöjen kanssa. Tosin Fingon tietojen mukaan vähennyksiä voi tehdä mainittuihin aiheisiin silloinkin, kun toiminta tapahtuu Suomen rajojen ulkopuolella. Eli esimerkiksi lasten asemaa kehitysyhteistyön keinoin edistettäessä verovähennyksiä voisi hallituksen esitysluonnoksenkin mukaisesti tehdä.
Esitysluonnoksen mukaan ”luonnollisten henkilöiden lahjoitusvähennys ehdotetaan muutettavaksi verosta tehtäväksi vähennykseksi, jossa vähennyskelpoista olisi 30 prosenttia vähennyskelpoisen lahjoituksen määrästä. Yhteisöjen lahjoitusvähennys säilyisi tulosta tehtävänä vähennyksenä.”
Tarkkaan ottaen valtiovarainministeriö on julkaissut lausuntopyynnön luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi vuoden 2026 tuloveroasteikosta sekä tuloverolain ja verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta.
Fingo: Uudistus tulee laajentaa kaikkeen yleishyödylliseen toimintaan
Fingo näkee hallituksen esitysluonnoksen huolestuttavana. Fingon mielestä lahjoitusten verovähennys tulisi laajentaa kaikkeen yleishyödylliseen toimintaan – muuten lopputuloksena on eriarvoistava ja hallinnollisesti kankea uudistus.
Kehitysyhteistyön olisi perusteltua olla lahjoitusvähennysten piirissä, kun huomioidaan sen muita yleishyödyllisiä lahjoituskohteita vastaava luonne. Lisäksi kehitysyhteistyön sisällyttäminen olisi hallitusohjelman kirjauksen mukaista. Hallitusohjelmassa todetaan: ”Selvitetään kehitysyhteistyöhön tehtävän lahjoituksen vähentämistä verotuksessa tai vapaaehtoisen lahjoituksen tekemistä verotuksen yhteydessä.”
Kehitysyhteistyölle huutava tarve
Hallitus on leikannut kahden vuoden aikana Suomen kehitysyhteistyön määrärahoista viidenneksen. Tarve kehitysyhteistyölle ja sen rahoitukselle on samaan aikaan kasvanut.
Maailmassa on esimerkiksi enemmän kotinsa jättämään joutuneita ihmisiä kuin kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen. Samoin humanitaarisen avun tarve on suurimmillaan sitten toisen maailmansodan.
Samaan aikaan Yhdysvaltojen dramaattiset rahoitusleikkaukset ovat jättäneet kansainväliseen kehitykseen valtavan aukon.
Tässä tilanteessa ei ole Fingon mielestä perusteltua jättää kehitysyhteistyötä lahjoitusten verovähennyskelpoisuuden ulkopuolelle.
Fingo kannustaa jäsenistöään antamaan asiasta lausuntoja valtiovarainministeriölle. Lausunnon voi tehdä lausuntopalvelu.fi-sivustolla. Vastausaika päättyy 25. kesäkuuta.
Lisätietoja:
Vaikuttamistyön johtaja Ilmari Nalbantoglu, 050 317 6693, ilmari.nalbantoglu@fingo.fi
Vaikuttamisen asiantuntija Anna Hyvärinen, 050 317 6744, anna.hyvarinen@fingo.fi
Hallituksen esitysluonnos lausuntopalvelu.fi-sivustolla: https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=ad484562-c51b-4862-874d-dbe74e21c36d