Kestävän kehityksen mittareista päätetään nyt

Käynnissä on globaalipolitiikan huippuvuosi. Hallitukset ovat käyneet tammikuusta lähtien neuvotteluja uusista kestävän kehityksen tavoitteista, jotka tulevat ohjaamaan maailmanlaajuista kehitystä seuraavat viisitoista vuotta. Tähän mennessä on jo keskusteltu poliittisen julistuksen sisällöstä ja tästä päivästä alkaen edetään oleelliseen kysymykseen; miten tavoitteita tullaan mittaamaan?Indikaattorit ovat osoittimia tai tulosmittareita, joilla arvioidaan sitä, miten kestävälle kehitykselle asetettuihin tavoitteisiin ja alatavoitteisiin ollaan pääsemässä. Ne voivat olla joko tilastollisia tai laadullisia.Tilastollisia, numeromuotoisia indikaattoreita keräävät muun muassa eri maiden tilastokeskukset ja monet kansainväliset järjestöt, vaikkapa YK:n maatalousjärjestö FAO. Esimerkki laadullisesta indikaattorista voisi olla tieto siitä, onko maassa olemassa yritysvastuulaki, joka velvoittaa yritykset raportoimaan toimenpiteistään sen varmistamiseksi, ettei niiden alihankintaketjuissa loukata ihmis- tai työelämän oikeuksia.Monet neuvotteluihin osallistuvat maat haluaisivat pitää indikaattorikeskustelun puhtaasti teknisenä ja irrallaan kansojen välisestä neuvotteluprosessista. YK:han on kansojen yhteistyöelin, jossa kansallisvaltiot ovat ensisijainen toimija.Pelkona on, että jos kansallisvaltioiden neuvottelijat alkavat taittaa peistä indikaattoreista ja pyrkivät kääntämään niitä oman maansa kannalta edullisiksi, seurauksena on loputon neuvottelusekasotku. Kaikkihan tuntevat sanonnan ”vale, emävale, tilasto”, jolla kuvataan sitä, miten asioita valikoiden ja sopivasti vertaillen esittämällä ne saadaan näyttämään lähes miltä halutaan.Parempana lähtökohtana pidetään siis asiantuntijavetoista lähestymistapaa. Tämäkään ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Kun tilastoasiantuntijoille annetaan valta, saatetaan menettää jokin tulevaisuuteen katsova ulottuvuus, joka ei ole vielä mitattavissa, mutta jonka kuitenkin tulisi olla mukana arvioinneissa.Kepassa neuvottelujen etenemistä seuraa tästä eteenpäin ensisijaisesti allekirjoittanut eli Jouni Nissinen. Olen seurannut kestävän kehityksen tavoitteiden laatimisprosessia Suomen luonnonsuojeluliiton näkökulmasta siitä lähtien, kun YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden (engl. sustainable development goals, SDGs) laatimisesta päätettiin vuoden 2012 Rio+20 -kokouksessa.Mielestäni meneillään oleva kestävän kehityksen tavoitteiden laatimisprosessi on tällä hetkellä maailman tärkein kansainvälinen ympäristö- ja kehityspoliittinen tapahtumasarja. Esimerkiksi moni nykyisin itsestään selvänä pitämämme ympäristöasia, vaikkapa ilmastonmuutoksen torjuntatyö sekä luonnon monimuotoisuuden suojelu soidensuojeluineen kaikkineen on alkujaan lähtenyt liikkeelle YK:n ylätasolta.Uusiin kestävän kehityksen tavoitteisiin rakennettu yleismaailmallisuuden eli universalismin periaate tarkoittaa, että velvoitteita asetetaan myös teollistuneille maille, Suomi mukaan lukien.Kestävän kehityksen tavoitteet ovat jatkoa vuonna 2000 päätetyille vuosituhannen kehitystavoitteille, joiden toteutuskausi loppuu vuoteen 2015. Nämä kehitystavoitteet ovat vaikuttaneet merkittävästi siihen, mihin maailman kehitysyhteistyöponnistelut ovat viimeisten 15 vuoden aikana suuntautuneet.Tänä vuonna pidetään YK:n alaisuudessa myös kestävän kehityksen rahoitukseen ratkaisuja hakeva kehitysrahoituskokous Etiopian Addis Abebassa heinäkuussa ja ilmastonmuutoksen torjunnan seuraavien askelien kannalta ratkaiseva ilmastokokous Pariisissa joulukuussa.Onkin etuoikeus saada tehdä työtä maailmanlaajuisten kehityskysmysten parissa juuri tänä vuonna. Tästä ei maailmanparannus parane!Seuraa neuvotteluja suorana YK:n Web TV:stä. Post 2015 -neuvotteluita käydään pala palalta läpi kevään ja kesän. Ennen varsinaisia tekstineuvotteluita vuorossa ovat vielä temaattiset väännöt tavoitteista, alatavoitteista ja indikaattoreista, toimeenpanon keinoista sekä seurannasta. Kepa seuraa neuvotteluita ja Suomen valmistautumista niihin tiiviisti.