Fingo on noin 260 suomalaisen kehitysyhteistyön, kestävän kehityksen ja globaalin kansalaiskasvatuksen parissa toimivan kansalaisjärjestön kattojärjestö ja globaalin kehityksen asiantuntija. Fingo ja sen jäsenjärjestöt tekevät töitä, jotta maailma olisi reilumpi − ihan kaikille.
Visio
Oikeudenmukainen maailma − ihan kaikille
Oikeudenmukaisuus, kestävä tulevaisuus ja ihmisoikeudet ovat Fingon vision ja mission keskiössä. Näemme vision kuvana siitä maailmasta, jota tavoittelemme ja rakennamme yhdessä jäsentemme kanssa. Meillä on yhteinen unelma, jonka visio pukee sanoiksi. Visiomme loppukaneetti ihan kaikille linkittyy YK:n Agenda 2030:n sitoumukseen; ketään ei jätetä jälkeen, ”Leave no one behind”.
Missio
Fingo toimii suomalaisten kehitysjärjestöjen yhteisenä muutosvoimana kestävän tulevaisuuden ja ihmisoikeuksien toteutumiseksi.
Kestävä tulevaisuus avaa näkökentän laajaksi ja alleviivaa suuntautumista eteenpäin, tulevaisuuteen. Uskomme, että ainoastaan yhteistyö voi synnyttää pysyviä rakenteellisia ratkaisuja, joiden myötä maailmassa toimitaan oikeudenmukaisesti sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. Työmme keskiössä on vaikuttaa
kestävän tulevaisuuden ja oikeudenmukaisuuden turvaamiseen erityisesti kehittyvissä maissa. Teemme tämän yhdessä jäsenjärjestöjemme kanssa ja tuemme aktiivista kansalaistoimintaa.
Perustehtävät
- Kokoamme yhteen jäsenet ja luomme yhteistyön mahdollisuuksia Fingon sisällä sekä ulkoisten kumppaneiden kanssa. Jaamme osaamistamme, opimme toinen toisiltamme, keksimme yhdessä uusia ratkaisuja ja luomme kumppanuuksia. Puolustamme avointa, aktiivista ja vapaata kansalaisyhteiskuntaa.
- Järjestöjen tarpeista nousevien koulutusten, työryhmien ja oppimateriaalien avulla vahvistamme osaamista toimia jatkuvassa muutoksessa. Etsimme sopivia rahoitusmahdollisuuksia järjestöille ja neuvomme jäseniä hankkeiden laadun kehittämisessä. Seuraamme järjestörahoituksen tilannetta ja valvomme jäsentemme etuja.
- Vaikuttamisen ydintehtävänä on vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon eriarvoisuuden vähentämiseksi ja ihmisoikeuksien toteutumiseksi. Vaikutamme pitkäjänteisesti kehityspolitiikkaan ja -rahoitukseen, kansalaisyhteiskunnan tilan puolustamiseen ja kestävän kehityksen rakenteiden ja periaatteiden johdonmukaiseen edistämiseen
- Viestimme voimallisesti järjestöjen tärkeästä ja tuloksellisesta työstä eri puolilla maailmaa. Luotettavaa ja erilaiset näkökulmat huomioivaa tietoa tarvitaan päätöksenteon ja valintojen tueksi. Viestinnällä haluamme innostaa ja aktivoida suomalaisia toimimaan oikeudenmukaisemman maailman puolesta.
Arvot
- Yhteistyökykyinen
- Kuunteleva ja keskusteleva
- Rohkea ja kantaa ottava
- Uudistuva ja tulevaisuutta rakentava
Fingon arvot liittyvät toimintatapaamme yhteistyöjärjestönä. Fingo vaalii liki 300 jäsenjärjestönsä kanssa monimuotoisuutta, joka on keskeinen toimivan demokratian ja vahvan kansalaisyhteiskunnan tunnusmerkki. Järjestöjen moninaisuus tarjoaa kansalaisille useita eri kanavia osallistua ja vaikuttaa. Rohkeus ja kantaaottavuus ovat vahvan ja riippumattoman kansalaistoimijan ominaispiirteitä. Uudistuvuus ja tulevaisuuden rakentaminen kytkeytyvät odotuksiin rakentaa uutta järjestöä vanhojen onnistumisten pohjalle.