Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin hallinnon määräys jäädyttää kansainvälinen apu 90 päiväksi osuu kipeimmin heihin, jotka sitä eniten tarvitsevat.
Jäädytys on myös uhka maailmanlaajuiselle terveysturvallisuudelle ja monenkeskisen järjestelmän toimintakyvylle. Yhdysvallat on maailman suurin yksittäinen avunantaja ja sillä on iso rooli monenkeskisten järjestöjen kuten YK:n järjestöjen rahoituksessa.
”Yhdysvaltojen kehitysyhteistyövirasto USAID:n varojen yhtäkkinen jäädyttäminen ilman ennakkovaroitusta on vastuutonta ja vaarantaa miljoonien elinehdot. Poukkoileva politiikka ei vain aiheuta inhimillistä kärsimystä, vaan myös heikentää Yhdysvaltojen luotettavuutta kumppanina”, kommentoi globaalin oikeudenmukaisuuden asiantuntija Eppu Mikkonen.
Valtaosa USAID:n rahoituksesta kanavoituu kansalaisjärjestöille ja paikallisille toimijoille. Suuri osa kaikkien vaikeimmin saavutettavasta työstä kriisialueilla ja syrjäseuduilla tehdään paikallisten kansalaisjärjestöjen toimesta.
Kehitysrahoituksen jäädytys osuu kipeimmin kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleviin ihmisiin. Esimerkiksi humanitaarinen apu pakolaisille sekä ruokaturvaohjelmat, jotka suojaavat erityisesti lapsia ja ikääntyneitä, keskeytyvät.
“Yhdysvaltojen jättämä tyhjiö on valtava haaste, ja samalla se on tilaisuus EU:lle ja Suomelle astua johtavaan rooliin kansainvälisessä yhteistyössä. Samalla EU vahvistaisi rooliaan ja poistaisi kansainvälisen järjestelmän systeemistä riskiä, joka aiheutuu riippuvuudesta yhdestä rahoittajasta Sitoutuminen pitkäjänteiseen globaaliin kumppanuuteen on vahvin tie turvallisempaan ja vakaampaan maailmaan”, Mikkonen toteaa.
Pandemioiden torjunta ja lisääntymisterveys uhattuina
Kehitysrahoituksen jäädytys keskeyttää myös lukuisia terveysohjelmia ja merkitsee lääkkeiden, elintärkeiden hiv-hoitojen ja rokotusten toimittamisen katkeamista, sekä pahimmillaan kokonaisten terveysasemien ja sairaaloiden sulkemista kumppanimaissa.
Yhdysvaltojen kehitysrahoitusta pyritään myös rajoittamaan organisaatioilta, jotka tarjoavat ja puolustavat laillisia aborttipalveluita, tarjoavat ehkäisyneuvontaa tai tartuntatautien torjuntaa.
”Tällainen politiikka rikkoo kansainvälisiä ihmisoikeusstandardeja ja heikentää erityisesti naisten ja tyttöjen oikeutta päättää omasta kehostaan”, sanoo kansainvälisten asioiden johtaja Elina Korhonen Väestöliitolta.
Kehitysrahoituksen jäädyttämisen lisäksi Trumpin hallinto on päättänyt irtautua Maailman terveysjärjestö WHO:sta. Yhdessä kehitysrahoituksen jäädyttämisen kanssa, toimet heikentävät globaalin tautiseurannan ja torjunnan kapasiteettia, lisäten merkittävästi uuden pandemian leviämisriskiä. Tämä on erityisen ajankohtaista nyt, kun lintuinfluenssan riski kasvaa myös Yhdysvalloissa.
Lisätiedot:
Eppu Mikkonen, globaalin oikeudenmukaisuuden asiantuntija, Fingo
+358 50 317 6726, eppu.mikkonen@fingo.fi
Elina Korhonen, Kansainvälisten asioiden johtaja, Väestöliitto
+358 50 514 8827, elina.korhonen@vaestoliitto.fi