Mobiilimaksaminen kehittyi Keniassa – mitä teknologia voi tarjota kehitysyhteistyölle? Tänään alkava teknologiatapahtuma Slush kokoaa yhteen uusimmat innovaatiot. Fingon yritysyhteistyön asiantuntija Kari-Pekka Murtonen kertoo, miten kehitysjärjestöt voivat hyödyntää teknologiaa työssään. 03.12.2018 Uutiset
EU:lta tarvitaan rohkeita ilmastotekoja Ihmiset ympäri Eurooppaa ovat nyt liikkeellä ilmaston puolesta, sillä yli 1,5 asteen lämpeneminen uhkaa kaikkea mikä on meille tärkeää ja rakasta. 30.11.2018 Blogit
Frame, Voice, Report! -hankkeen projektituen toinen hakukierros käynnistyy Fingon koordinoiman hankkeen projektirahoituksen saaneet pääsevät mukaan oppimisprosessiin, jonka aikana syvennetään osaamista globaalikasvatuksesta ja kehitysviestinnästä. 29.11.2018 Tiedotteet
Vaikuttava, rohkea ja reilu – tätä on Fingo Fingon uusi brändi paljastettiin maanantaina yhdistyksen syyskokouksen yhteydessä. 29.11.2018 Uutiset
Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle päästökauppalain muuttamisesta Fingo vaatii päästöoikeuksien mitätöintiä ja päästökaupasta saatavien tulojen ohjaamista kansainväliseen ilmastorahoitukseen. 28.11.2018 Kannanotot
Vauhtia 1,5 asteen mukaisille sitoumuksille Järjestöjen odotukset Katowicen COP24 ilmastokokoukseen. 27.11.2018 Kannanotot
Jäsenet, vaikuttaminen ja innovaatiot Fingon toiminnan ytimeen Fingon ensimmäisessä syyskokouksessa hyväksyttiin vuoden 2019 toimintasuunnitelma ja luotiin perusteet uuden kattojärjestön toiminnalle. 27.11.2018 Uutiset
Kehys ja Kepa ovat nyt Fingo Suomeen syntyy tänään uusi kansalaisjärjestöjen suurjärjestö, kun kaksi tuttua kehitysjärjestöä, Kepa ja Kehys, yhdistää voimansa ja lanseeraa yhteisen organisaation nimeltä Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry. 26.11.2018 Tiedotteet