Globaalin kansalaiskasvatuksen rahoitus Euroopassa on jumissa – miten tästä eteenpäin?
Globaalin kansalaiskasvatuksen merkitys on tunnustettu kestävän kehityksen tavoitteissa vuonna 2015, mutta sen rahoituksessa Euroopan maissa ei ole tapahtunut juuri lainkaan muutoksia vuoden 2010 jälkeen. Puolet EU:n jäsenmaista on riippuvaisia EU:n antamasta rahoituksesta, mikä viittaa siihen, ettei kansallisella tasolla ole toimivia rahoitus- ja kumppanuusrakenteita. Järjestöjen mukaan rahoituksen puuttuminen johtuu enemmän poliittisesta ilmapiiristä ja kansallisista prioriteeteista, kuin itse taloudellisesta tilanteesta.