Kepa ja Elinkeinoelämän keskusliitto virittelivät järjestöjen ja yritysten yhteistyötä Järjestöt ja yritykset kohtasivat pikatreffitapahtumassa Helsingissä. 27.03.2012 Uutiset
Intia jatkaa köyhien apteekkina Rinnakkaisvalmisteet antavat toivoa kehitysmaille, lääkejätit vastustavat. Myös Brasilia on ottanut Intiasta mallia. 26.03.2012 Uutiset
Afrikan vallanvaihdokset demokraattisia ja rauhallisia Senegalissa opposition ehdokas nousee valtaan vaalien toisen kierroksen jälkeen. Eikä hän ole yksin. 26.03.2012 Blogit
Suomen tuki Mekongin alueelle Kepa järjesti yhdessä ulkoministeriön kanssa keskustelutilaisuuden Mekong -joen alueella toimiville järjestöille. 26.03.2012 Blogit
Maailmanpankin johtoon korealais-yhdysvaltalainen Jim Yong Kim Viisi vuotta Maailmanpankin pääjohtajana toiminut Robert Zoellick jättää pestin viiden vuoden jälkeen kesäkuussa, ja hänen seuraajakseen Maailmanpankki valitsee Dartmouth College -huippuyliopiston rehtorin Jim Yong Kimin. 23.03.2012 Blogit
Kepa: Hallituksen käsitys sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta rajoittuu Suomen rajojen sisäpuolelle Suomen kehitysyhteistyöstä leikataan jo aiemmin tehtyjen jäädytysten lisäksi. Hallitus sivuuttaa maailman köyhät samalla kun puhuu oikeudenmukaisuudesta. 22.03.2012 Tiedotteet
Tavoite puhtaasta vedestä saavutettu — mutta monet ilman vettä YK ilmoitti, että puhtaan veden saannin vuosituhattavoite saavutettiin etuajassa. Vesiasioihin perehtyneet järjestöt muistuttavat, ettei se tarkoita, että vesi oikeasti juoksisi hanoissa. 22.03.2012 Uutiset
”Pöyryn rooli Laosin patohankkeessa suurempi kuin yhtiö väittää” Yhdysvaltalaisen asianajajan Kirk Herbertsonin mukaan konsulttiyhtiö Pöyry ei voi paeta vastuutaan kiistanalaisessa Xayaburin patohankkeessa Laosissa. Herbertson saapuu huhtikuussa Helsinkiin puhumaan Pöyryn tekemästä kritisoidusta selvityksestä ja sen vaikutuksista. 21.03.2012 Uutiset
Kepa lahjoitti päättäjille rooibos-teetä Kepa jatkoi tänään kehysriihi-vaikuttamistaan toimittamalla Jutta Urpilaiselle ja Jyrki Kataiselle reilua rooibos-teetä. 21.03.2012 Blogit
”Suomen ja Nicaraguan yhteistyö jatkuu” – välineet hakusessa Ulkoministeriö vakuuttaa, että Nicaragua kuuluu jatkossakin Suomen kehitysavun piiriin. Tutkijan mukaan Suomen vetäytyminen voi vaikuttaa Suomen turvaneuvostokampanjaan. 21.03.2012 Uutiset
Historiallinen tuomio kongolaiselle sotapäällikölle Kansainvälinen rikostuomioistuin on antanut ensimmäisen tuomionsa: lapsisotilaita käyttäneen Thomas Lubangan katsottiin syyllistyneen sotarikokseen. Kriitikoiden mukaan ICC keskittyy pieniin sotarikollisiin eikä tee tarpeeksi napatakseen suuria tekijöitä, kuten Syyrian presidenttiä Bashar al-Assadia. 20.03.2012 Uutiset