Beyond 2015: Uusi kehitysagenda ei haasta loputtoman kasvun ideologiaa Maailman parantamisessa poliittiset suunnanmuutokset ovat apuakin tärkeämpiä, todetaan kansalaisyhteiskunnan vastineessa YK:n ehdottamiin kehitystavoitteisiin. 31.05.2013 Uutiset
YK-paneeli antoi esityksensä kehitystavoitteiksi Kahdentoista tavoitteen patteristo pyrkii poistamaan äärimmäisen köyhyyden vuoteen 2030 mennessä unohtamatta kestävää kehitystä ja taloutta, työtä, tasa-arvoa, rauhaa ja globaalia kumppanuutta. 31.05.2013 Uutiset
EU:n kehitysministerit: 0,7-tavoite edelleen voimassa Huolimatta monien jäsenmaiden, kuten Suomen, apuleikkauksista EU on edelleen sitoutunut nostamaan kehitysapunsa 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2015 mennessä, linjasivat kehitysministerit. 31.05.2013 Uutiset
Hallitukselle kehityspolitiikasta arvosanaksi 7 Kepan kehityspoliittinen kevättodistus arvioi Kataisen hallituksen saavutuksia kauden puolivälissä. Todistuksen keskiarvo 7,0 ei ole kunniaksi hallitukselle, joka asetti itselleen kunnianhimoiset tavoitteet. 31.05.2013 Tiedotteet
Salliako lehdistön sananvapaus vai ei? Burundin presidentti on tiukan päätöksen edessä, sillä hänen hyväksyntänsä tekee kansalaisyhteiskunnan vastustamasta, median toimintaa säätelevästä laista lainvoimaisen. 30.05.2013 Blogit
Raportti: Saharan eteläpuolinen Afrikka maksaa jo 78% menoistaan Kotimainen rahoitus on nelinkertaistunut Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, selviää ONEn raportista. Se näkyy kehitystuloksissa, mutta paljon enemmän se näkyisi, jos valtiot käyttäisivät rahaa niin kuin ovat luvanneet. 29.05.2013 Uutiset
Vesi ja kalat hupenevat Malawijärvestä Afrikan kolmanneksi suurimman järven pinta on laskenut kaksi metriä 1980-luvulta. 28.05.2013 Uutiset
Yritykset ja ihmisoikeudet: Jotain mätää maahankinnoissa Miten yritykset voivat toimia ihmisoikeuksien parantamiseksi, kyseltiin Maailma kylässä -festivaalilla. Tarkempaan syyniin joutuivat viime vuosina lisääntyneet maakaappaukset, jotka uhkaavat pienviljelijöiden elinkeinoa. 28.05.2013 Uutiset
Valinta kansainvälisiin konferenssidelegaatioihin uudistuu Kansalaisjärjestöjen edustajan valitseminen kansainvälisiin konferenssidelegaatioihin muuttuu vahvemmin koko järjestökenttää edustavaksi ja entistä läpinäkyvämmäksi. 27.05.2013 Blogit
Kepa – globaalin talouspolitiikan Don Quijote? Kepan kehityspoliittiset asiantuntijat tapasivat toissa viikolla perussuomalaisten eduskuntaryhmää. Tapaamisessa esiteltiin Kepan tekemää Kataisen hallituksen kehityspoliittista kevättodistusta, joka arvioi hallituksen onnistumista sen taipaleen puolivälissä. 27.05.2013 Blogit
Maailma kylässä -festivaali esitteli aasialaista musiikkia ja ihmisoikeusasiaa Maailma kylässä -festivaali houkutteli viikonlopun aikana arviolta 85 000 kävijää. Huomiota herättivät erityisesti monipuolinen musiikkitarjonta, ihmisoikeuskeskustelut ja Pussy Riot. 26.05.2013 Tiedotteet