Kysely: Yli 80 prosenttia suomalaisista kannattaa yhä kehitysyhteistyötä Kansalaisten halu korottaa kehitysyhteistyöhön suunnattuja varoja on kuitenkin hiipunut jonkin verran. 01.08.2014 Uutiset
Tutkimus: Hiv-kuolleisuus on arvioitua pienempi, malariakuolleisuus suurempi Tuoreen suurtutkimuksen perusteella hivin, malarian ja tuberkuloosin vastaisessa työssä on saatu edistysaskelia, mutta tautien kitkeminen on otettava mukaan myös vuoden 2015 jälkeisiin kehitystavoitteisiin, The Guardian kirjoittaa. 31.07.2014 Uutiset
Meksikossa väännetään kättä geenimuuntelusta Vastakkain geenimuuntelukysymyksissä ovat viljelijät ja hallitus. 31.07.2014 Uutiset
Tutkimus: Yhdysvallat on rikkaista maista energiatehottomin Yhdysvallat jäi riippumattoman amerikkalaisjärjestön energiatehokkuustutkimuksessa hännille. Tehokkaimmaksi arvioitiin Saksa. 29.07.2014 Uutiset
YK: Kestävä inhimillinen kehitys vaatii sosiaaliturvaa ja peruspalveluita Inhimillinen kehitys on hidastunut kaikkialla maailmassa, ja sadat miljoonat ihmiset ovat vaarassa vajota takaisin köyhyyteen, todetaan YK:n kehitysohjelman vuotuisessa raportissa. 29.07.2014 Uutiset
Ilmastokeskustelu kuumana SuomiAreenassa Kepa on mukana SuomiAreenan ilmastokeskustelussa – seuraa Twitterissä tai tule perjantaina paikan päälle. 17.07.2014 Blogit
Porissa puhutaan ilmastosta, hiilestä irtaantumisesta ja lobbauksesta En ole koskaan käynyt Porissa. Olisi pitänyt. SuomiAreenan ohjelmaopas kun vie suoraan kuumeiseen festaritunnelmaan: hyvät keikat menevät päällekkäin, on ylitarjontaa. 150 tilaisuutta, 700 puhujaa. Miten ehdin nähdä kaiken, mitä haluan? 14.07.2014 Blogit
The Land of Smiles turns into the Land of Slavery? Thailand has been downgraded to the lowest ranking in annual human trafficking report by US Department of State. The battle against human trafficking in the country is far from ending. 30.06.2014 Blogit
Onko rahoituskomitea valmis rohkeisiin avauksiin? YK:n kestävän kehityksen rahoituskomitean loppuraportin pitäisi valmistua elokuun puoliväliin mennessä. Raportin tarkoituksena on linjata, miten uudet, vuoden 2015 jälkeiset kestävän kehityksen tavoitteet rahoitetaan. 30.06.2014 Blogit
Kepa toivottaa hyvää kesää! Nyt keskikesän kynnyksellä on aika rullata kevätkauden työt pakettiin, kiittää kaikkia yhteistyöstä ja toivottaa rentouttavaa kesää! Kepan toimisto on kesätauolla 23.6.-3.8.2014. 18.06.2014 Blogit
Ulkoasiainvaliokunta: 0,7 etääntyy – ja perussuomalaiset irtisanoutuvat tavoitteesta Köyhyyttä on onnistuttu globaalisti vähentämään, mutta mikä on ollut kehitysyhteistyön rooli? kysyy ulkoasiainvaliokunta mietinnössään. Valiokunta odottaa Suomen kehitysyhteistyön tuloksista vakuuttavampia näyttöjä. 18.06.2014 Uutiset