Rentoutumisen lomaan pieni pilkahdus tulevasta: syksy tuo tullessaan muun muassa jäsenkyselyn toisen haastattelukierroksen ja Kehityspoliittisen päivän marraskuussa. Syksyllä starttaa myös järjestöjen yhteinen eduskuntavaalikampanja!Agendalla ovat myös kansainväliset ilmastoneuvottelut ja vaikuttaminen YK:n uusiin kestävän kehityksen tavoitteisiin, eli Post 2015 -agendaan. Myös Veroparatiisimatkat jatkaa veronkierron vastaista kampanjointia.Elokuussa pyörähtävät käyntiin myös Kepan koulutukset. Paljon kiinnostavaa siis tapahtumassa lomien jälkeen!
Fingo peräänkuuluttaa: ”Tässä historian taitekohdassa Suomen kannattaa katsoa neljää vuotta pidemmälle”
Valtiovarainministeriön julkaisemat säästöehdotukset pitävät sisällään merkittäviä leikkauksia varsinaiseen kehitysyhteistyöhön tai jopa sen lakkauttamisen. Vaikka kehitysyhteistyön ensisijaisena päämääränä on köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen, se on myös Suomen taloudellisten etujen mukaista.