IPS — Energiatehokkuutta edistävän yhdysvaltalaisjärjestön ACEEE:n (American Council for an Energy-Efficient Economy) heinäkuun puolivälissä julkaistun tutkimuksen kohteena oli 16 maailman suurinta taloutta. Energiatehokkuutta arvioitiin kunkin maan lainsäädäntöä, teollisuutta, liikennettä ja rakentamista mitanneella 31-kohtaisella asteikolla.Saksan pisteet 65/100 olivat joukon korkeimmat, ja maa sijoittui kärkeen teollisuutta käsitelevässä osiossa. Kiina sai parhaat pisteet rakentamisessa ja Italia liikenteessä. Ranska, Italia ja omana yksikkönään mukana ollut Euroopan unioni jakoivat energiatehokkuuteen parhaiten ohjaavan lainsäädännön ykkössijan.ACEEE:n mukaan Yhdysvaltojen asukkaat haaskaavat energiaa. Esimerkiksi öljyä he kuluttavat 6,8 tonnia henkeä kohden vuodessa. Vain Kanadassa kulutus on suurempi, 7,2 tonnia.Worldwatch-ympäristöjärjestön projektipäällikkö Mark Konoldin muistuttaa, että myös yksilöillä on tärkeä rooli energiatehokkuuden parantamisessa. Monessa maassa kansalaisten energiatietoisuus on heikko, mikä johtaa siihen, että ”ilmastointi on päällä ja ikkunat auki”.ACEEE: 2014 International Energy Efficiency Scorecard
Suomi ei ole kertonut kantaansa vuoteen – Fingo kysyy Valtoselta kantaa Israelin kauppaetujen jäädyttämiseen
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo pyytää ulkoministeri Elina Valtoselta suoraa vastausta: kannattaako Suomi EU:n ja Israelin assosiaatiosopimuksen jäädyttämistä vai ei? Fingo luovutti Valtoselle kirjeen maanantaina, päivää ennen EU:n ulkoministerien epävirallista kokousta Irlannin Wicklow'ssa, joka pidetään tänään ja huomenna.