YK:n kehitysohjelma kärjessä avun avoimuudessa, Kiina viimeisenä Publish What You Fund -verkosto julkisti tänään vuotuisen indeksin avun avoimuudesta. Suomi saa kiitosta parannuksista. 08.10.2014 Uutiset
Raportti: Kuudesosa kehitysavusta jää avunantajamaihin Sekä avunantajat että -saajat ovat pettäneet lupauksensa kaikkein köyhimmille. Vain kolmannes avusta suunnataan köyhimmille maille, eivätkä kehitysmaiden hallitukset tee riittävästi köyhyyden vähentämiseksi, todetaan One-järjestön raportissa. 07.10.2014 Uutiset
OECD: Maailman tuloerot suurimmillaan yli sataan vuoteen Laajan hyvinvointitutkimuksen mukaan maiden sisäiset tuloerot pienenivät 1800-luvun lopulta aina vuoden 1970 nurkille. Sen jälkeen erot ovat kasvaneet. 03.10.2014 Uutiset
Parlamentti ei niele ilmasto- ja energiakomissaariehdokkaan öljykytkyjä Euroopan parlamentti lykkäsi uuden ilmasto- ja energiakomissaari Miguel Arias Cañeten nimitystä, koska hänen yhteytensä öljyteollisuuteen arveluttavat. Myös järjestöt kritisoivat Cañeten sopivuutta tehtävään. 03.10.2014 Uutiset
Suomi lisää kehitysapua Myanmarille Myanmar on nousemassa yhdeksi Suomen kehitysyhteistyön pääkohteista Aasiassa. Ulkoministeriössä valmistellaan parhaillaan työn tavoitteita linjaavaa maaohjelmaa. 03.10.2014 Uutiset
Finnwatch: Suomen verosopimukset heikentävät kehitysmaiden verotusta Kahdenvälisillä verosopimuksilla Suomi saattaa rajoittaa kehitysmaiden verotusoikeutta, ilmenee Finnwatchin selvityksestä. Suomi myös tukee haitallista verokilpailua solmimalla sopimuksia tunnettujen veroparatiisien kanssa. 02.10.2014 Uutiset
Bhutanin kehitysfilosofia haastaa länsimaat Bhutan on saavuttanut kansainvälistä mainetta onnellisuuden eksperttinä. Olisiko bruttokansanonnesta vaihtoehtoiseksi kehityksen mittariksi laajemminkin? 02.10.2014 Uutiset
Maailmassa on enää 805 miljoonaa aliravittua Nälkäänäkevien määrä lisääntyy yhä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. 02.10.2014 Uutiset
Ibrahim-indeksi: Hyvän hallinnon mallioppilaat ovat ottaneet takapakkia Erityisesti turvallisuus ja oikeusvaltion toteutuminen ovat heikentyneet monessa Afrikan maassa. Eniten edistystä on saavutettu terveydessä. 30.09.2014 Uutiset
Tutkimus: Köyhien ei kannata kopioida rikkaiden koulujärjestelmää Yhdysvaltalaisen ajatushautomon mukaan kehitysmaissa ja teollisuusmaissa saadaan samat Pisa-tulokset, kun verrataan saman tulotason oppilaita keskenään. 26.09.2014 Uutiset
Sirpa Paaterosta uusi kehitysyhteistyöministeri Jatkuvat ministerinvaihdokset turhauttavat kehitysyhteistyöjärjestöjä. 25.09.2014 Uutiset
HS: Antti Rinne ei aio edistää hallintarekisterin laajentamista Pörssiosakkeiden omistajien salailun mahdollistava hallintarekisteri antaa Suomelle veroparatiisimaisia piirteitä. 25.09.2014 Uutiset