Euroopan unioni kolminkertaistaa vuosina 2014-2020 Nepalille ja Bhutanille suunnatun kehitysapunsa, Euroopan komissio tiedottaa.Nepalin kohdalla apupotti nousee 360 miljoonaan euroon, ja se on tarkoitus kohdistaa erityisesti koulutukseen, maaseudun kestävään kehitykseen sekä demokratian vahvistamiseen. Bhutanille apua on luvassa 42 miljoonaa, ja se menee muun muassa kansalaisyhteiskunnan ja paikallishallinnon tukemiseen, maatalouden kestävien elinkeinojen kehittämiseen sekä työllisyyden lisäämiseen.EU:n kehitysyhteistyöstä vastaava komissaari Andris Piebalgs aloittaa huomenna vierailut molempiin maihin.”Arvostamme sitä, että Nepalissa on saatu parannettua ihmisten elintasoa, varsinkin kun ottaa huomioon väestönkasvun. Tuemme paikallisten viranomaisten kunnianhimoista politiikkaa ja päätöstä kohdentaa apuamme väestön kannalta tärkeimmille alueille, kuten hyvään hallintoon, laadukkaaseen opetukseen sekä nykyistä kestävämpään maanviljelyyn”, Piebalgs toteaa komission tiedotteessa.Bhutanin kohdalla komissaari antaa kiitosta siitä, että maa on onnistunut puolittamaan äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrän. Myönteistä on myös demokratiakehitys ja viime vuonna rauhallisesti sujuneet vaalit.”Toivon, että maa jatkaa uudistuslinjaansa. Me olemme valmiita tukemaan sitä, että myös kansalaisyhteiskunta saadaan paremmin mukaan päätöksentekoon”, Piebalgs sanoo.Europa.eu: EU increases development support to Nepal and Bhutan
Kutsu COP31-briiffitilaisuuteen: Maailma ylittää puolentoista asteen kriittisen lämpenemisrajan – mitä tämä tarkoittaa?
Turkin Antalyassa järjestetään 9–20. marraskuuta YK:n ilmastosopimuksen 31. osapuolikokous. Ilmastoneuvotteluja leimaavat tänä vuonna globaali energiakriisi, kiristyvät konfliktit, vaikeasti ennustettava teknologiakehitys ja eskaloituvat ilmastotuhot. Pariisin sopimuksen pääasiallinen tavoite pitää maailman keskilämpötilan nousu alle tieteen kriittisenä pitämän 1,5 asteen ollaan nyt varmuudella ylittämässä. Miksi ilmastopolitiikka näyttää häviävän politiikan keskiöstä juuri “kriittisen vuosikymmenen” viimeisinä vuosina, ja mitä tavoitteen ylitys tarkoittaa käytännössä?