Kestävän kehityksen tavoitteita vaikea mitata Köyhimmät maat eivät pysty itse mittaamaan YK-tavoitteita, mutta big datasta voi olla apua, arvioivat asiantuntijat. 08.05.2015 Uutiset
Johtuiko Nepalin maanjäristys ilmastonmuutoksesta? Newsweek-lehden mukaan jäämassojen sulaminen saattaa laukaista tuhoisia maanjäristyksiä. 07.05.2015 Uutiset
Pohjoismaat paras paikka olla äiti Maailman äideillä ja lapsilla menee nykyään paremmin kuin 25 vuotta sitten, selviää Pelastakaa lapset -järjestön äitienpäiväraportista. Eriarvoisuus köyhimpien ja rikkaimpien välillä on kasvanut, mutta tämäkin ongelma on ratkaistavissa. 06.05.2015 Uutiset
Unicef: Jopa 10 000 lapsisotilasta vapauteen Keski-Afrikan tasavallassa Keski-Afrikan tasavallan rauhanneuvotteluissa on Unicefin mukaan saatu aikaan merkittävä askel maan lasten suojelemisessa. Paitsi oman maan sotilaat, myös rauhanturvaajat ovat käyttäneet keskiafrikkalaisia lapsia hyväkseen. 05.05.2015 Uutiset
Sierra Leone’s Refugee All Stars antaa kasvot ja äänen pakolaisille Pakolaisleirillä tavannut suuryhtye nostaa esiin kipeitä asioita, mutta puhuu positiivisen muutoksen puolesta. Maailma kylässä -festivaalille saapuvan yhtyeen keulakuva Ruben Koroma muistuttaa, että kuka vain voi huomenna olla pakolainen. 04.05.2015 Uutiset
Etiopian talous kasvaa mutta kansa karkaa Sorto ja työttömyys ajavat uhmaamaan maastamuuton riskejä. 04.05.2015 Uutiset
Sirpa Paatero: Mihin kehitysministeriä tarvitaan? Kehitysministerillä riittää tehtävää. Hän toimii linkkinä kotimaassa eri toimijoiden välillä ja edustaa Suomea kansainvälisesti. Hän tuo asialleen ja koko Suomelle painoarvoa. Nykyinen kehitysministeri uskoo, että jatkossakin kehityspolitiikka kuuluu hallituksessa jonkun tontille. 30.04.2015 Uutiset
Hyödyttääkö tietoteknologia kaikkein köyhimpiä? Tuoreen Maailmanpankin tutkimuksen mukaan köyhimmätkin voivat hyötyä esimerkiksi internetin käytöstä – etenkin jos heitä opastavat paikalliset järjestöt. 30.04.2015 Uutiset
Maailmanpankin asiantuntija: 10 miljardia ihmistä voidaan ruokkia helposti Kasvava ja proteiinia hamuava väestö tarvitsee kahden prosentin vuotuisen tehostamisen ruoantuotantoon, sanoo Maailmanpankin Heinz-Wilhelm Strubenhoff. Se onnistuu esimerkiksi tehokkaammalla viljelyllä ja hävikin vähentämisellä. 29.04.2015 Uutiset
Uusi mittari löytää köyhyyserot myös sukupuolten välillä Hyvinvointia ja köyhyyttä mitattaessa tyypillisin tarkasteluyksikkö on kotitalous. Uuden IDM-mittarin kehittäjien mukaan on kuitenkin väärin olettaa, että perheen kaikki aikuiset olisivat yhtä köyhiä. 29.04.2015 Uutiset
Guardian: Shell heikensi EU:n ilmastotavoitteita Brittilehden saamista dokumenteista käy ilmi, että energiajätti lobbasi voimakkaasti sitovia uusiutuvan energian tavoitteita vastaan. 28.04.2015 Uutiset
Rahapula estää miljoonien lasten pääsyn kouluun Globaali terveydenhuolto on saanut lisärahaa, mutta koulutuksesta on leikattu. 28.04.2015 Uutiset