Kepa.fi uutisoi viime helmikuussa, että Intian hallitus on alkanut kovistella Intiassa toimivia ulkomaisia ympäristöjärjestöjä.Kohteeksi oli otettu Greenpeacen lisäksi Bank Information Center (joka tarkkailee Maailmanpankin toiminnan ekologisuutta), Sierra Club, 350.org ja Avaaz.org.”Hallitus eritteli joukosta nimenomaan sellaiset järjestöt, jotka tekevät työtä hiilivoimaa ja ilmastonmuutosta vastaan”, sanoi Intian Greenpeacen Priya Pillai.”Järjestöt pienentävät kansantuotetta”Ajojahdin arveltiin johtuvan viime vuonna julkisuuteen vuotaneesta Intian tiedusteluviraston raportista, jossa väitettiin muun muassa hiilikaivosten ja ydinvoimaloiden toimintaa estävän, ulkomailta ohjaillun aktivismin rokottavan 2-3 prosenttiyksikköä maan bruttokansantuotteesta vuosittain.Pillai itse koki hallituksen painostuksen konkreettisesti, kun hänet pidätettiin New Delhin lentokentällä. Greenpeacen työntekijä oli ollut matkalla Lontooseen kertomaan paikallisille parlamentaarikoille brittiläisen energiayhtiön Essarin tekemistä ihmisoikeus- ja ympäristörikkomuksista Intiassa.Oikeus vapautti lopulta Pillain, ja myös Mahanin arvokas luonnonmetsä, jonka alueelta Essar ja sen intialainen bisneskumppani Hindalco havittelivat hiiliesiintymää, päätettiin toistaiseksi säästää maaliskuussa tehdyllä päätöksellä.77 000 lahjoittajan varat jäädytettyViime viikolla Greenpeace kuitenkin tiedotti, että sisäministeriö on jäädyttänyt järjestön paikalliset pankkitilit. Käytännössä järjestö pystyy maksamaan työntekijöiden palkat ja tilavuokrat vain kesäkuun alkuun asti.”Miksi nämä ihmiset menettävät työpaikkansa? Johtuuko se siitä, että Greenpeace on kertonut tuholaismyrkystä teessä, ilmansaasteista tai puhtaammasta ja oikeudenmukaisemmasta Intiasta, joka kuuluu kaikille intialaisille”, Intian maajohtaja Samit Aich kysyy järjestön tiedotteessa.Greenpeace aikoo valittaa pankkitilien jäädyttämisesta ja vie jutun oikeuteen. Järjestö kuitenkin pelkää, ettei asiaa saada käsiteltyä kesäkuun alkuun mennessä ja toimisto joudutaan sulkemaan. Jäädytetyillä tileillä on 77 000 intialaisen lahjoittajan varoja.Maailman kahdestakymmenestä saastuneimmasta kaupungista kolmetoista sijaitsee Intiassa, ja maa on myös maailman suurin kivihiilen kuluttaja, joka aikoo yli kaksinkertaistaa hiilen käyttönsä seuraavan 20 vuoden aikana, kerrotaan Suomen Greenpeacen tiedotteessa.
Intia laittaa Greenpeacen ahtaalle
Järjestön pankkitilit on jäädytetty – luultavasti viimeaikaisten kampanjoiden vuoksi.
Teksti: Jukka Aronen