EU arvioi suhtautumistaan biopolttoaineisiin Euroopan komissio ottanee aikalisän päättäessään, millä tavoin ns. epäsuorat maankäytön vaikutukset otetaan biopolttoaineiden ympäristöjalanjäljessä huomioon. 07.06.2011 Uutiset
Brasilian maattomat syyttävät murhista tilanomistajia Soijan ja biodieselin raaka-aineiden viljelyn sekä metsien hakkuun ja kaivostoiminnan lisääntyminen ovat kiihdyttäneet maaseudun väkivaltaa. 07.06.2011 Uutiset
Kiinan munuaisbasaari toimii netissä Elinkaupan rajoitukset eivät suitsineet vaan päin vastoin kasvattivat mustaa pörssiä. 06.06.2011 Uutiset
Avunantajat: Mosambikin tehostettava korruption vastaista työtä Mosambik sai juuri varmistuksen avun jatkumisesta vuodelle 2012. Avunantajat viestivät kuitenkin selkeästi vaatimuksen tuloksellisuuden parantamisesta. Hidas edistyminen hyvän hallinnon alalla huolestuttaa tukijamaita. 03.06.2011 Uutiset
Kolumbia löysi uhrien äänen Kolumbian hallitus asetti muutama vuosi sitten tutkimusryhmän kartoittamaan aseellisen konfliktin historiallista muistia. Tehtävä on osoittautunut mahdottomaksi, mutta ei tuloksettomaksi. 03.06.2011 Uutiset
Ay-liikkeellä tärkeä rooli arabikeväässä "Käännettävät takit ovat loppuneet varastosta Tunisiassa." 31.05.2011 Uutiset
Aids-lääkitys hyödyttää suuresti kehitysmaita Hinta pudonnut sadasosaan, mutta rahallista tukea tarvitaan silti. 31.05.2011 Uutiset
Hallitusneuvotteluja käyvät puolueet ovat 0,7-tavoitteen takana Kehitysyhteistyömäärärahojen 0,7-tavoitteella ja siitä irrallisella niin kutsutulla "ilmastorahalla" näyttäisi olevan vahva kannatus hallitusneuvotteluita käyvien puolueiden keskuudessa, selvisi viime perjantaina järjestetyssä "Minne menet kehityspolitiikka?" -seminaarissa. 30.05.2011 Uutiset
Mikä on vapaaehtoistyön arvo uudella hallituskaudella? Vapaaehtoistyö lisää onnellisuutta ja hyvinvointia, todettiin Maailma kylässä -festivaalin paneelissa. Mutta tukeeko tuleva hallitusohjelma sitä? 29.05.2011 Uutiset
Miten voimme tukea demokratiaa maailmalla? Erkki Tuomioja ja Sirpa Pietikäinen eivät saaneet Maailma kylässä -festarilla riitaa aikaiseksi keskustellessaan demokratiasta ja Pohjois-Afrikan maista, joiden johtajat on ensin alennettu yhteistyökumppaneista valtionpäämiehiksi ja sen jälkeen diktaattoreiksi. 29.05.2011 Uutiset
Munamies: Vapaaehtoistyöstä tulee hyvä ja lämmin mieli! Tuntitili-kampanjan keulakuvana toimiva Munamies kävi sunnuntaina Mekong-lavalla kertomassa, miksi vapaaehtoistyötä kannattaa tehdä. Vuosi 2011 on Euroopan vapaaehtoistoiminnan vuosi, ja Tuntitili-sivusto kokoaa yhteen erilaisia vapaaehtoistyömahdollisuuksia. 29.05.2011 Uutiset
Lyhty ry:n vapaaehtoiset juhlijoiden jäljillä Kun kymmenettuhannet juhlivat kylään tullutta maailmaa, sotkulta ei vältytä. Tänä vuonna jälkiä ovat siivoamassa muun muassa kehitysvammaisten etujärjestö Lyhty ry:n vapaaehtoiset. 29.05.2011 Uutiset