Viime viikonloppuna järjestettyjen Educa-messujen Kansalaisvaikuttamisen torilla oli tänä vuonna mukana 34 järjestöä, jotka esittelivät toimintaansa ja kouluille tarjolla olevia kumppanuuksia. Lisäksi torilla lanseerattiin uudistunut Globaalikasvatus-sivusto, joka tuo järjestöjen opetusmateriaalit ja -menetelmät kätevästi kouluarkeen.
Järjestöt YK:n ilmastokokouksesta: 1,5 asteen raja ylittyy, mutta kriisin vakavuus ratkaistaan nyt
Kriittisen 1,5 asteen lämpenemisrajan ylittyminen on väistämätöntä ja sen jälkeen elämme ennakoimattomasti muuttuvan ilmaston kanssa. Voimme kuitenkin yhä vaikuttaa siihen, kuinka pitkäkestoisia ja vakavia seuraukset ovat. Järjestöt odottavat YK:n ilmastokokoukseen kokoontuvilta mailta väkeviä toimia Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi.