Fingo: Luotamme siihen, ettei Rydmanin linjauksia käytetä STEAn avustuskriteereissä ”Ministeri Rydman yritti tehdä aidosti isoa, periaatteellista muutosta kansalaisyhteiskunnan asemaan”, sanoo Fingon Outi Hakkarainen. 23.06.2026 Tiedotteet
Kenestä vuoden maailmanparantaja 2023? – Ehdota palkittavaa henkilöä Vuoden maailmanparantajan haku on jälleen käynnissä. Palkinnon saajaksi etsitään henkilöä, jonka toiminta on ollut merkittävää, epäitsekästä ja aktiivisesti maailmaa parantavaa. Palkinnon arvo on tuhat euroa. Ehdokkaita voi nimetä kuka tahansa 30.4. asti. Palkinnon myöntää suomalaisten kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo, ja se jaetaan tänä vuonna kolmatta kertaa. 04.04.2023 Tiedotteet
Kehitysyhteistyön dekolonisaatio – syvä rakennemuutos vai ohikiitävä muoti-ilmiö? Kehittyvien maiden järjestöt vaativat yhä äänekkäämmin, että pohjoisen kansalaisjärjestöjen tulisi muuttua ja koko kehitysyhteistyön kentän "dekolonisoitua". Aika näyttää, kuinka suuri muutos näissä vaatimuksissa itää, kirjoittaa Fingon johtava asiantuntija Timo Lappalainen. 09.03.2023 Blogit
Hei suomalainen: toimi, sillä sinä voit Vain kolme prosenttia maailman väestöstä asuu valtioissa, joissa kansalaisoikeudet toteutuvat. Tämä tarkoittaa, että lopun 7,5 miljardin ihmisen oikeuksien eteen pitää tehdä kovasti töitä, kirjoittaa Fingon johtava vaikuttamisen asiantuntija Timo Lappalainen. 28.09.2022 Kolumnit
Suomen metsiä ei voida suojella missään muualla kuin täällä – nyt on aika ottaa asia tosissaan Huutavasta suojelutarpeesta huolimatta valtio, kunnat ja metsäyhtiöt hakkaavat jatkuvasti monimuotoisuudelle arvokkaita luonnonmetsiä, kirjoittaa Luonto-Liiton Metsäryhmän aktiivi Ida Korhonen. 23.06.2022 Blogit
Poikkeukselliset olosuhteet, poikkeukselliset keinot Kaikki vanhat hyvät keinot eivät enää toimi eivätkä ainakaan ratkaise edessämme olevia haasteita riittävällä nopeudella, kirjoittaa Fingon kestävän kehityksen johtaja Rilli Lappalainen. 02.06.2022 Blogit
Suuri mullistus järjestöjen rahoitushauissa Kaikki valtion myöntämät avustukset tulevat lähivuosina haettavaksi ja raportoitavaksi yhden portaalin kautta. Mittava uudistus koskisi kaikkea valtionapuviranomaisten myöntämää tukea järjestöille niin kehitysyhteistyön kuin globaalin kansalaiskasvatuksen parissa. Nyt käynnissä ovat pilottikokeilut. Jos kaikki menee hyvin ja portaalin käyttö toteutuu laajalti, uudistus vähentää byrokratiaa ja hallintoa sekä lisää ilmiölähtöisyyttä, yhteistyötä, tiedolla johtamista ja avustusten vaikuttavuutta. Fingo on osallistunut kehittämishankkeen eri työryhmiin valmisteluvaiheesta alkaen taatakseen kehitysjärjestöjen näkökulmien huomioimisen. 25.04.2022 Uutiset
Fingo new trend cards: Global development trends and signals of change in turbulent times Today, our world is uncertain, volatile, complex, nonlinear, and utterly incomprehensible. Therefore Fingo has scanned the horizon and gathered the most important signals of change that have an impact on global civil society and its drive towards sustainable development. 12.04.2022 Julkaisut
Fingon uudet trendikortit: Globaalin kehityksen trendit ja muutoksen signaalit epävarmassa ajassa Aikaamme värittävät epävarmuus, räjähdysherkkyys, monimutkaisuus, epälineaarisuus ja puhdas käsittämättömyys. Siksi Fingo on koonnut tämän hetken toimintaympäristön trendejä yhdessä jäsenistönsä ja sidosryhmiensä kanssa. 12.04.2022 Julkaisut
Jäsenet arvioivat Fingoa: Onko Kepan ja Kehyksen ajoista menty eteenpäin? Lähes puolet vastanneista on sitä mieltä, että Fingo on mennyt järjestönä eteenpäin Kepan ja Kehyksen ajoista, selviää tuoreesta jäsenkyselystä. Parannettavaa toiminnasta kuitenkin vielä löytyy. 28.03.2022 Uutiset
Kylässä kouluissa – Laatua järjestöjen oppilaitosyhteistyöhön Tervetuloa kehittämään laadukasta, vaikuttavaa ja eettistä yhteistyötä koulujen ja oppilaitosten kanssa. Tämä opas on suunnattu etenkin globaalikasvatusta toteuttaville kansalaisjärjestöille vierailujen tueksi. 22.02.2022 Julkaisut
Fingon syyskokouksessa valittiin uusi hallitus: ”Toivon, että nuoret ja maahanmuuttajataustaiset voivat nähdä, että heilläkin on mahdollisuus osallistua tähän työhön” Puheita järjestökentän tulevaisuudesta ja aktiivista keskustelua. Fingon 2021 syyskokouksessa aloitettiin keskustelusarja, hyväksyttiin vuodelle 2022 tehdyt suunnitelmat ja valittiin uusi hallitus. 25.11.2021 Uutiset