G7 lupasi luopua fossiilisista polttoaineista vuosisadan loppuun mennessä Merkelin esittelemän julkilausuman mukaan G7 pyrkii rajaamaan maapallon lämpenemisen kahteen asteeseen. Käytännössä julkilausuman vaikuttavuus on epäselvä. 09.06.2015 Uutiset
Bonnissa perataan ilmastotoiveiden tynnyriä Tänä vuonna kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa riittää säpinää, koska tavoitteena on saavuttaa joulukuun suuressa ilmastokokouksessa Pariisissa uusi kattava ja oikeudenmukainen sopimus, joka pysäyttäisi ilmastonmuutokse siedettävälle tasolle. 05.06.2015 Blogit
Ilmastolaki astui voimaan Järjestöjen kauan kaipaama ilmastolaki astui voimaan tänään. Samaan aikaan alkaa uusin ilmastoneuvottelukierros Bonnissa. 01.06.2015 Uutiset
Painavaa asiaa ilmastosta ja kestävästä taloudesta Painavaa asiaa 2015 -tapahtumassa kansalaiset keskustelivat kansanedustajien kanssa siitä, mikä on Suomen ilmastopolitiikan suunta ja miten kestävää maailmantaloutta tulisi edistää. Pyysimme muutamia paikalla olleita kansanedustajia ottamaan kantaa näihin kysymyksiin. 27.05.2015 Uutiset
Kansalaiset kohtasivat edustajansa Painavaa asiaa -tapahtumassa Painavaa asiaa -tapahtuma kokosi 164 kansalaista ja 79 kansanedustajaa ympäri Suomen keskustelemaan globaaleista kysymyksistä. 26.05.2015 Blogit
Kansalaiset kysyivät edustajiltaan: Mitä teet ilmaston ja kestävän talouden hyväksi? Kepan jo neljättä kertaa järjestämä kansalaisten ja kansanedustajien Painavaa asiaa -tapaaminen keräsi mukaan lähes puolet uudesta eduskunnasta. 22.05.2015 Tiedotteet
Kirjailija: Afrikan luonnonvarakirous on voimissaan Maailma kylässä -festivaalille saapuva nigerialainen ympäristöaktivisti Nnimmo Bassey kirjoitti väkevän kirjan uuskolonialismista. 19.05.2015 Uutiset
ASEAN-maiden kansalaisjärjestöt vaativat loppua hiilen käytölle "Vaadimme fossiilisten polttoaineiden käytön lopettamista ja kieltäydymme myös ydinvoimasta ja suurpadoista, mutta haluamme hajautettua uusiutuvaa energiaa", sanoivat ASEANin ilmastopolitiikkaa ruotinut kansalaistyöpaja. He myös vaativat ilmastomuutoksen aiheuttamien vahinkojen korvaavaa rahastoa ASEANin yhteyteen. 30.04.2015 Blogit
Guardian: Shell heikensi EU:n ilmastotavoitteita Brittilehden saamista dokumenteista käy ilmi, että energiajätti lobbasi voimakkaasti sitovia uusiutuvan energian tavoitteita vastaan. 28.04.2015 Uutiset
BRICS-maat hyötyvät vihreän teknologian yleistymisestä Ilmastokamppailun vanavedessä tulevien uusien älykkäiden järjestelmien rakentamiseen tarvitaan paljon harvinaisia raaka-aineita, joita löytyy eniten BRICS-maista. 16.04.2015 Uutiset
Yli puolet suomalaisista haluaa ilmastonmuutoksen hillinnän hallitusohjelmaan Huoli ilmaston lämpenemistä ja halu aktiivisempiin ilmastotoimiin yhdistää valtaosaa suomalaisista. Tuoreen ilmastobarometrin mukaan vajaa kolmannes äänestää eduskuntavaaleissa ehdokasta, joka toimii aktiivisesti ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. 16.04.2015 Uutiset
UNEP: Uusiutuva energia hyvässä kasvussa YK-järjestön tuoreen raportin mukaan planeetta sai viime vuonna 9,1 prosenttia sähköstään uusiutuvista energialähteistä. 07.04.2015 Uutiset