Aurinko avasi Maailma kylässä -festivaalin

Maailma kylässä -festivaali avautui tänään lämpimään auringonpaisteeseen. Innokkaimmat tulivat alueelle jo varhain odottamaan aamupäivän ensimmäisiä esiintyjiä. Ja niitähän riitti.

Teksti: Topi Kanniainen Kuva: Inka Soveri

Festarin ensimmäiset esiintyjät aloittivat ohjelmanumeronsa jo kello 11. Lapsia hemmoteltiin muun muassa Aarne Alligaattori & Viidakkorummun keikalla Savanni-lavalla. Lava-klubilla puolestaan esitettiin Marokko-aiheinen dokumentti.Aarne Alligaattorin & Viidakkorummun esitystä odotti muun muassa Joakim, joka oli saapunut paikalle tyttärensä Helkan kanssa.”Aivan mahtava sää. Helka tosin taitaa odottaa eniten huomista Ellan ja Aleksin keikkaa”, Joakim sanoo.”Taidamme mennä aika pitkälle Helkan ehdoilla. Helkalle tämä on myös kansainvälisyyskasvatusta. Ihan hyvä huomata, että maailmassa on paljon erilaisia ihmisiä ja kulttuureja.”Runsaasti musiikkiesityksiäLauantaina festivaalilla nähdään yhteensä 18 musiikkiesiintyjiä, joiden joukossa ovat muun muassa Paula Koivuniemi ja Natascha Atlas.Helsinkiläiset Esko, Valtteri ja Kosti odottelivat kello 11.30 alkanutta the Irrationalsin keikan alkua jo hyvissä ajoin.”Tulimme varta vasten kuuntelemaan the Irrationalsia. Myös huominen Yemen Bluesin esitys kiinnostaa”, kolmikko kertoo.”Olen ollut Maailma kylässä -festivaaleilla kerran aiemminkin. Aiomme ehdottomasti käydä syömässäkin, sillä ruokakojut ovat todella mahtavia”, Esko sanoo.Ilmaisten esitysten lisäksi musiikista voi nauttia lauantain ja sunnuntain iltaklubeilla.Mukana myös elokuviaFestivaalin aikana kansallisteatterin Lava-klubilla näytetään demokratia-teemaisia elokuvia. Ohjelmistoa on muun muasta Malista, Marokosta ja Kreikasta.”Elokuvat otettiin uutena kokonaisuutena festivaalin ohjelmaan, koska ne sopivat hyvin tähän poikkitaiteelliseen, kaikenikäisiä ja kaikentyyppisiä ihmisiä houkuttelevaan tapahtumaan. Elokuvamaailma tarjoaa hengähdyshetken vilkkaalla festivaalilla ja sinne voi tulla keskittymään vähän pidemmäksi aikaa yhteen ohjelmanumeroon”, Maailma kylässä -festivaalin promoottori Nelli Korpi sanoo.Fakta: Ennätysmäärä näytteilleasettajiaTänä vuonna 450 näytteilleasettajaa, joista 60 on ruokamyyjiä.Festivaaleille odotetaan yhteensä 50 000 festivaalikävijää kahden päivän aikana.Festivaali ei synny ilman vapaaehtoisia. Tänä vuonna festivaalivapaaehtoisia on noin 250.Festivaalin järjestää Kepa ry.