Suomi radikalisoitui pörssiverossa Suomi alkaa ajaa rahoitusmarkkinaveroa myös vain Euroopan unionissa, jos globaalia veroa ei saada aikaan. Saksa on suunnitelmissa vielä edempänä: se budjetoi saavansa kaksi miljardia pörssiverolla jo ensi vuonna. 13.05.2011 Uutiset
Vähiten kehittyneiden maiden konferenssi käyntiin Ban Ki-moon toivoo sijoituksia köyhimpiin maihin. 09.05.2011 Uutiset
Äitiysterveys edistyy kehitysmaissa hitaasti Äitiysterveyden edistäminen on yksi YK:n seitsemästä vuosituhattavoitteesta. Raskauden ja synnytyksen aikaisia kuolemia kehitysmaissa on jo saatu vähenemään, mutta paljon on vielä tehtävää. Äitienpäivänä voit muistaa oman äitisi lisäksi myös maailman äitejä eettisillä lahjoilla. 03.05.2011 Uutiset
Tutkimus: Ulkomaankauppa nollaa teollisuusmaiden päästövähennykset Teollisuusmaat ovat ulkoistaneet päästöjään nouseville talouksille, erityisesti Kiinalle, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Ulkoistetut päästöt ovat moninkertaiset verrattuna teollisuusmaiden 1990-luvun alusta tekemiin leikkauksiin. 03.05.2011 Uutiset
Finnwatch: Brasilialaista lihaa ostavien on kiinnitettävä huomiota työoloihin Broileritehtailla Brasiliassa kiistellään työntekijöiden rasitussairauksista. Suomeen on saattanut päätyä lihaa myös sademetsiin hakatuilta karjatiloilta, selviää Finnwatchin tuoreesta tutkimuksesta. 03.05.2011 Uutiset
Kehitys karkasi käsistä Ruandassa Pygmien vanhat kodit purettiin ennen uusien valmistumista. 02.05.2011 Uutiset
Ahdistus kasvaa Kiinassa Mielenterveysongelmat aletaan tunnustaa, mutta hoidoista on pulaa. 02.05.2011 Uutiset
Lentomaksuilla kerätty jo kaksi miljardia dollaria terveydenhuoltoon Lentolippujen yhteydessä perityillä vapaaehtoisilla maksuilla on onnistuttu keräämään lähes kaksi miljardia dollaria kehitysmaiden kolmen yleisimmän taudin vastaiseen kamppailuun. Valtiollisen kehitysavun vähetessä innovatiiviset rahoitusmekanismit ovat entistäkin tarpeellisempia. 28.04.2011 Uutiset
Norjasta suurin Pohjoismainen avunantaja Norjan kehitysapu oli viime vuonna reilut 4,5 miljardia dollaria ja 1,1 prosenttia sen bruttokansantulosta. Johtoasema saattaa kuitenkin jäädä lyhytikäiseksi. 28.04.2011 Uutiset
Karibialla odotetaan Libyan lupaamaa apua Köyhät saarivaltiot elättelevät yhä toiveita siitä, että kymmenisen vuotta lämmitellyt suhteet Libyaan pysyvät kunnossa vieläkin. 26.04.2011 Uutiset
Koulutetut intialaiset havahtuvat auttamaan köyhiä Huippuyliopistojen kasvatit maksavat velkaansa kansalle. 26.04.2011 Uutiset
Väestönkasvu on hillittävissä Väestönkasvun suitsiminen antaa valtioille muutaman vuosikymmenen aikaa modernisoitua. Moni Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maa onnistuikin alentamaan syntyvyyttä noin sukupolven aikana sen jälkeen, kun terveydenhuollon koheneminen vähensi kuolleisuutta. 26.04.2011 Uutiset