Tässä ovat Euroopan vaarallisimmat rahoitusmarkkinatuotteet Euroopan unionin vaarallisimmat rahoitusmarkkinoiden tuotteet on valittu. Kärkisijat menivät luottoriskijohdannaisille ja ruoalla keinotteleville rahastoille. 20.03.2013 Uutiset
Analyysi: Köyhyys vähenee ennätysvauhdilla Jos nykytahti jatkuu, voi äärimmäinen köyhyys olla monissa kehitysmaissa historiaa 20 vuoden kuluessa, arvioidaan Oxfordin yliopiston tuoreessa raportissa. 19.03.2013 Uutiset
Myanmarin raja-alueilla kaivataan kestävää rauhaa ja toimeentuloa Avunantajat rahoittavat Myanmarin rauhanprosessia. Paikallisten järjestöjen mukaan maan raja-alueilla on suurta tarvetta myös muulle avulle, kuten maatalouteen perustuvien elinkeinojen tukemiselle. 18.03.2013 Uutiset
Inhimillisen kehityksen raportti: Etelä nousee Kuuluisat nousevat taloudet eivät ole yksin, vaan suuri joukko entistä köyhää etelää vaurastuu vauhdilla, muistuttaa YK:n kehitysohjelman vuosijulkaisu. 15.03.2013 Uutiset
Päästökauppa käy nihkeästi: huutokauppa peruttiin EU:n päästöhuutokauppatilaisuus jouduttiin perumaan heikon kysynnän vuoksi. Päästöoikeuksien hintojen jatkuva laskusuunta vaikeuttaa päästökauppatulojen arvioimista – ja Suomen kehitys- ja ilmastorahoitukseen suunnattava summa on yhä suurempi arvoitus. 15.03.2013 Uutiset
Konfliktit, työ ja eriarvoisuus uudelle kehitysagendalle Tulevat kehitystavoitteet tarttuvat katvealueisiin ja uusiin haasteisiin. Näyttää jo melko varmalta, että kehitystavoitteet yhdistyvät kestävän kehityksen tavoitteisiin vuoden 2015 jälkeen. 13.03.2013 Uutiset
Tutkimus: Ehdollinen kehitysapu voi olla tehokasta Yhdysvaltalaista apujärjestelmää tarkastelevassa tutkimuksessa arvioidaan, että tuloksiin sidottu apu voi edistää uudistuksia kehitysmaissa. 11.03.2013 Uutiset
Nousevat BRICS-talousmahdit haluavat uuden kehityspankin Brasilian, Venäjän, Intian, Kiinan ja Etelä-Afrikan huippukokouksessa maaliskuun lopulla yksi keskeinen teema on uuden kehityspankin perustaminen. 08.03.2013 Uutiset
Järjestöt toivovat Pöyryn osakkeenomistajilta tukea yhtiön vastuullisuuteen Yhtiökokousväki sai tietoa Pöyrystä tehdystä kantelusta työ- ja elinkeinoministeriöön — kansalaisjärjestöiltä. 07.03.2013 Uutiset
Vuoden pakolaisnainen välittää nuorille burmalaista kulttuuria Suomen Pakolaisapu on valinnut vuoden 2013 pakolaisnaiseksi burmalaisen lastentarhanhoitajan Mi Mi Po Htin. Valinnassa painotettiin kulttuurin sekä lasten ja nuorten parissa tehtävää työtä. 07.03.2013 Uutiset
Järjestöt valittivat Stora Enson ihmisoikeusrikkomuksista YK:lle Kansalaisjärjestöt ovat kannelleet Stora Enson vuosia Kiinassa jatkuneista ihmisoikeusloukkauksista sekä YK:n ihmisoikeusneuvostolle että yhteiskuntavastuuta edistävälle Global Compact -aloitteelle. Stora Enson mukaan Suomessa on vaikea ymmärtää kiinalaisen yhteiskunnan realismia. 06.03.2013 Uutiset
Helsinki aktivoitui veroparatiisien vastaisessa työssä Helsingin kaupunki haluaa nostaa verotietojen avoimuuden kriteeriksi kaupungin tekemiin hankintoihin. Moni kaupunki Euroopassa pohtii parhaillaan samaa. 06.03.2013 Uutiset