Videoblogi: Tunnustusta järjestöjen Busan-valmistautumiselle

Kansalaisjärjestöjen valmistautuminen Busanin huippukokoukseen saa tukea monilta tahoilta – Aung San Suu Kyistä Etelä-Korean hallitukseen.

Teksti: Anna-Sofia Joro

Kansalaisjärjestöjen kansainvälinen Open Forum for CSO Development Effectiveness -prosessi on saanut vahvoja kädenojennuksia ennen Busanin OECD:n 4. kehitysavun tuloksellisuutta käsittelevää huippukokousta.
Järjestöjen kokoama kansainvälinen viitekehys kehitysyhteistyön tuloksellisuudesta julkaistiin lokakuun alussa Pariisissa.
Tilaisuuteen osallistui useita arvovaltaisia vieraita, kuten OECD-DAC:n puheenjohtaja Brian Atwood ja Aung San Suu Kyi – tilaisuutta varten tehdyllä erityisellä videotervehdyksellä.
Myös Etelä-Korean hallitus antoi tilaisuudessa julkisen tunnustuksensa viitekehykselle sekä siihen sisältyville Istanbulin periaatteille – ja kehotti muita hallituksia tekemään samoin.
Open Forum toivookin nyt, että nämä positiiviset eleet kannustaisivat myös muita tahoja tukemaan entistä laajemmin kansalaisjärjestötoimijoita tavoin, jotka järjestöt viitekehyksessä ilmaisevat.
Viitekehys on kansalaisjärjestöjen oman Open Forum-prosessin tärkein tähänastinen saavutus. Tavoitteena on ollut koota yhteen näkemyksiä kansalaisliikkeiden tuloksellisen työn periaatteista ja sen mahdollistavan toimintaympäristön reunaehdoista.
Suomessa Kepa seuraa Open Forum -prosessia ja koordinoi suomalaisten järjestöjen osallistumista siihen. Kepa on myös mukana Busanissa ja tiedottaa jäsenilleen sekä ennen kokousta että paikan päältä.

Lisätietoja

International Framework for CSO Development Effectiveness (PDF Open Forumin verkkosivuilla)
Artikkeli Etelä-Korean hallituksen tunnustuksesta Open Forumin verkkosivuilla
Kepan Busan-sivut
Kepan tuloksellisuusprosessi-sivut