”Tsemppiä ja kiitos Kepa”, yksi tänä vuonna jäsenkyselyyn osallistuneista järjestöistä Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto evästi Kepan haastattelijaa.Kepa jalkautuu kolmen vuoden aikana jokaiseen reilusta kolmesta sadasta jäsenjärjestöstä. Tavoitteena on kehittää jäsensuhteista entistä elävämpiä. Jäsenille haastattelut mahdollistavat myös uusien aloitteiden tekemisen Kepan suuntaan.Tänä vuonna kierroksella oli mukana 112 jäsenjärjestöä, jotka tavattiin syys-lokakuun aikana. Haastatteluja tehtiin pääkaupunkiseudun lisäksi muun muassa Oulussa, Tampereella ja Raahessa.Haastattelijat kiittävät kaikkia kyselyyn osallistuneita! Seuraavaksi vastaukset analysoidaan ja tulokset julkaistaan alkuvuodesta 2015. Lisätietoa on luvassa jäsenblogissa.
Kutsu COP31-briiffitilaisuuteen: Maailma ylittää puolentoista asteen kriittisen lämpenemisrajan – mitä tämä tarkoittaa?
Turkin Antalyassa järjestetään 9–20. marraskuuta YK:n ilmastosopimuksen 31. osapuolikokous. Ilmastoneuvotteluja leimaavat tänä vuonna globaali energiakriisi, kiristyvät konfliktit, vaikeasti ennustettava teknologiakehitys ja eskaloituvat ilmastotuhot. Pariisin sopimuksen pääasiallinen tavoite pitää maailman keskilämpötilan nousu alle tieteen kriittisenä pitämän 1,5 asteen ollaan nyt varmuudella ylittämässä. Miksi ilmastopolitiikka näyttää häviävän politiikan keskiöstä juuri “kriittisen vuosikymmenen” viimeisinä vuosina, ja mitä tavoitteen ylitys tarkoittaa käytännössä?