Viime viikolla Kepaan saapui tertullinen banaanipukuja, kun Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) haastoi Kepan mukaan #banaanipukuhaasteeseen.Haaste on osa Reilun kaupan viikkoa, joka on käynnissä 20.-26. lokakuuta. Viikkoon voi osallistua esimerkiksi ilmoittautumalla mukaan Suomen suurimpaan Reiluun kahvitaukoon. Tähän mennessä reiluja kahvikupillisia on kumottu jo päälle 200 000.Kepa heittää seuraavaksi keltaisella säkillä Kirkon Ulkomaanapua – tulkaa tekin mukaan #banaanipukuhaasteeseen!
Fingo peräänkuuluttaa: ”Tässä historian taitekohdassa Suomen kannattaa katsoa neljää vuotta pidemmälle”
Valtiovarainministeriön julkaisemat säästöehdotukset pitävät sisällään merkittäviä leikkauksia varsinaiseen kehitysyhteistyöhön tai jopa sen lakkauttamisen. Vaikka kehitysyhteistyön ensisijaisena päämääränä on köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen, se on myös Suomen taloudellisten etujen mukaista.