Kim Han Sol, joka on juuri täyttänyt 18 vuotta, juttelee Elisabeth Rehnille tämän tv-ohjelmassa ”Elisabeth kohtaa”, joka on vielä vajaan kuukauden nähtävissä Yle Areenassa. Hänen isänsä Kim Jong-namia pidettiin ennakkosuosikkina Pohjois-Korean diktaattoriksi, mutta välit dynastiaan kylmenivät reilu kymmenen vuotta sitten, kun perhe yritti salaa Japanin Disneylandiin.Sen jälkeen Kim Han Solin perhe muutti Macaoon, jossa hän on pitkälti kasvanut. Pohjois-Koreaa johtaa nyt hänen setänsä, jota Han Sol ei ole tavannut.Haastattelussa Han Sol keskustelee avoimen oloisesti haaveistaan, arvoistaan, kansainvälisyydestä, monikulttuurisuudesta ja diktatuurista. Diplomaattisesti hän sanoo kuuntelevansa kiistelyn molempia puolia, eikä ota voimakasta kantaa mihinkään suuntaan.Hakkerit ovat paljastaneet teinin sanoneen Facebookissa häpeävänsä sitä kärsimystä, jonka hänen sukunsa on pohjoiskorealaisille aiheuttanut. Sen jälkeen hänen lausuntojaan on valvottu tarkkaan. Kun Elisabeth Rehn pahoittelee sitä, että diktatuurit käyttävät valtavasti rahaa sotilasmenoihin, kun kansa näkee nälkää, Kim nyökkäilee, muttei kommentoi.Mitä collegen juuri aloittanut nuori sitten haluaa tehdä isona? Tietenkin humanitääristä työtä.
Maailma kylässä järjestetään 29.–30.5.2027 Suvilahdessa
Maailma kylässä -festivaali palaa Helsingin Suvilahteen ensi vuoden toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Festivaali kokoaa järjestöt, muut yhteiskunnalliset toimijat sekä yleisön musiikin, keskustelujen, työpajojen ja katuruoan äärelle. Festivaalin teemana on UTOPIA – millainen maailma on mahdollinen.