Viime syksyn talousarvioesityksen mukaan vuosien 2013-2014 kehitysyhteistyömäärärahat jäädytetään euromääräisesti tämän vuoden tasolle.
Jos Suomi haluaa pitää kiinni kansainvälisistä sitoumuksistaan, tulisi vuodelle 2015 osoittaa aikamoinen potti, jottei hallitusohjelmaan kirjattu 0,7 prosentin tavoite karkaa käsistä. Määrärahojen kasvun jättäminen pelkästään epävarmojen päästöhuutokauppatulojen varaan ei tunnu kestävältä ratkaisulta.
Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa Säätytalon neuvotteluissa tullaan vääntämään kättä lisäleikkauksista. Kehitysyhteistyömäärärahojen osalta konkreettista uhkaa ei ole toistaiseksi heitetty ilmoille – toivotaan, ettei Suomi maksata globaalia talouskriisiä maailman köyhimmillä. Kehitysyhteistyön määrärahojen leikkaaminen olisi paitsi epäreilua, myös kovin lyhytnäköistä – tämän työn on tarkoitus tehdä itsensä tarpeettomaksi, mitä nopeammin, sen parempi. Köyhyyden ja sitä ylläpitävien rakenteiden poistaminen vaatii rohkeutta ja luottamusta myös Suomelta. Päättäjien on pidettävä kiinni lupauksistaan.
Kepa seuraa kehysriiheä edeltäviä tapahtumia tiiviisti. Tiedotamme neuvottelujen käänteistä sekä tämän blogin että Kepan sähköpostilistojen kautta heti kun uutta tietoa kantautuu tänne Töölöntorin laitamille saakka.
Järjestöillä on nyt kreivin aika yrittää vaikuttaa kehitysyhteistyömäärärahojen kohtaloon omien kanaviensa ja verkostojensa kautta. Jos järjestöllänne on suunnitteilla aiheeseen liittyvää toimintaa tai ideoita, niin tietoa niistä kannattaa jakaa esimerkiksi tämän blogin kommenttikentässä.
Fingo invites applications to its Programme Advisory Group
Fingo is looking for members to join its new Programme Advisory Group. The Advisory Group will play an important role in providing strategic advice on the implementation of Fingo’s 2026–2029 programme with a particular focus on strengthening equal partnerships.