Pankki sanoo sähköpostissaan syyksi kesken olleen haun peruuttamiselle järjestön uudelleenorganisoimisen.Ohjelma on samantyylinen kuin YK:n apulaisasiantuntijaohjelma: alle 33-vuotiaat jo jonkin verran työkokemusta omaavat ovat voineet hakea ohjelman kautta kehitysuralle. Junioripaikoilta on helpompi hakea seuraavaa paikkaa Maailmanpankin tai jonkun muun kansainvälisen järjestön sisällä.Pankki kehottaa hakijoita yrittämään ensi vuonna uudelleen. Aiheetta käsittelevällä keskustelupalstalla ollaan tyrmistyneitä — eivät vähiten ne, joilla ikäraja tulee vastaan ennen ensi vuoden hakua.
Järjestöt YK:n ilmastokokouksesta: 1,5 asteen raja ylittyy, mutta kriisin vakavuus ratkaistaan nyt
Kriittisen 1,5 asteen lämpenemisrajan ylittyminen on väistämätöntä ja sen jälkeen elämme ennakoimattomasti muuttuvan ilmaston kanssa. Voimme kuitenkin yhä vaikuttaa siihen, kuinka pitkäkestoisia ja vakavia seuraukset ovat. Järjestöt odottavat YK:n ilmastokokoukseen kokoontuvilta mailta väkeviä toimia Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi.