Kepan puheenjohtajan joulutervehdys 2011: Lisää yhteistyötä!

Kaksi vuotta Kepan puheenjohtajana kuluu nopeasti.

Teksti: Markku Niskala

Muistan kun miltei äskettäin sain edeltäjältäni evästyksiä hänen 2-vuotiskautensa jälkeen.
Nyt on aika luovuttaa kapula Elina Vuolalle, jolla toivottavasti on mahdollisuus jatkaa tässä luottamustoimessa pidempään kuin meillä edeltäjillä. Kepahan saa nyt kokonaan uuden puheenjohtajiston ja hallituksestakin varajäsenineen vaihtuu yli puolet.
Kuten Kepan syyskokouksessa 26.11.2011 totesin: ”Tämä kahden vuoden Kepa-kausi on ollut mielenkiintoinen, mutta aika työläs. Rehellisesti sanoen olen ollut huolissani, ettei Kepa toimi läheisemmin yhteistyössä – ei etelässä, muttei pohjoisessakaan – jäsenjärjestöjensä kanssa”.
Syyskokouksessa hyväksyttiin uusi toimintastrategia vuosiksi 2012-17, joka muun muassa painottaa jäsensuhteiden kehittämistä yhtenä strategisena tavoitteena kohti entistä rohkeampaa toimintaa oikeudenmukaisen maailman puolesta.
Uuden hallituksen tehtävänä on nyt arvioida, mitä uusi strategia merkitsee käytännössä ja miten tehokkaasti Kepan voimavaroja käytetään asetettujen tavoitteiden toteuttamiseksi.
Kepalle hyväksyttiin myös uudet säännöt, jotka antavat edellytykset muun muassa tiiviimpään vuorovaikutukseen jäsenjärjestöjen kanssa. Laajempi yhteistyö hallituksen uusissa asiantuntijajaoksissa ja –työryhmissä lisäisi kaikkien osapuolten asiantuntemusta ja vaikuttavuutta – ja epäilemättä syventäisi hallitustyöskentelyä. Kepalla on omia arvokkaita osaamisalueita, jotka globalisoituvassa maailmassamme täydentävät sen jäsenistön erikoisosaamista ja päinvastoin.
Kun nykyinen Kepan hallitus viimeisessä kokouksessaan 19.12. arvioi päättymässä olevaa kauttaan, hallitus oli erilaisista kompromisseista huolimatta varsin tyytyväinen, että sen asettamat tavoitteet oli kahdessa vuodessa kohtuullisen hyvin saavutettu. Aika kuitenkin näyttää, miten nyt paperille kirjatut Kepan kehittämisajatukset todentuvat ja jalostuvat jatkossa.
Meillä oli vielä erityinen ilo tuona viimeisenä kokouspäivänämme luovuttaa Kepan hallituksessa pitkään vaikuttaneelle Seppo Kalliokoskelle tasavallan presidentin itsenäisyyspäivänä myöntämä Suomen Leijonan ritarikunnan ansioristi. Tuo Ondongan kuninkaan hoviherra ja hovin jäsen, joka Namibiassa tunnetaan myös lehmien miehenä, on tehnyt poikkeuksellisen pitkän ja ansiokkaan elämänuran suomalaisessa kehitysmaaliikkeessä. Onnea myös jatkossa Sepolle ja hänen vaimolleen, joka on myös kehitysmaaliikkeen kantavia voimia.
Onnea ja menestystä myös uudelle puheenjohtajalle Elinalle sekä Kepan vastavalitulle hallitukselle heidän toimikaudelleen. Nykymaailma ongelmineen vaatii rohkeita toimijoita.
Kiitän vielä omasta puolestani kaikkia kepalaisia ja yhteistyökumppaneita kuluneista kahdesta vuodesta ja toivotan teille kaikille rauhallista joulua ja onnellista vuotta 2012!
Jouluviikolla 2011 Helsingin Töölössä
Markku Niskala
Kepan puheenjohtaja