Kehitysyhteistyöleikkausten vaikutukset näkyvät jo

Suomen kehitysyhteistyömäärärahoja on leikattu paljon ja nopeasti. Ensimäiset seuraukset tuntuvat jo järjestöjen työssä.

Teksti: Auli Starck

Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyörahoitus tälle vuodelle on 49 miljoonaa euroa eli 43 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.Isommilta järjestöiltä leikattiin järjestelmällisesti noin 38 prosenttia, kun taas pienille ja keskisuurille järjestöille tarkoitettu hanketuen haku keskeytettiin ja viestintä- ja globaalikasvatustuen haku peruttiin viime vuoden osalta. Moni pieni järjestö jäi siis nollille.***Ilmoitus leikkauksista saatiin ulkoministeriöltä kesäkuun lopussa ja ne astuivat voimaan heti tämän vuoden alussa. Leikkausten nopeus on vaikeuttanut huomattavasti ohjelmien ja hankkeiden hallittua alasajoa. Monella järjestöllä työ jää kesken ja myös aiemmin saavutetut tulokset uhkaavat valua hukkaan.Suomalaisista kansalaisjärjestöistä on irtisanottu tai vähennetty muuten noin 200 henkilötyövuoden verran osaajia. Kansalaisjärjestöjen toimintaperiaatteita kuvaa hyvin se, että säästöjä on pyritty etsimään Suomen kuluista ja hallintomenoista, jotta tuki kaikkein köyhimmille ei kärsisi. Siitä huolimatta järjestöt ovat joutuneet lopettamaan hankkeitaan ja ohjelmiaan, pienentämään kohderyhmiään ja poistua myös monista maista kokonaan.Vaikka rahoitus tämän vuoden jälkeen kasvaisikin, ei vanhoja hankkeita ja kumppanuuksia ole helppo aloittaa uudelleen. Menetettyä luottamusta ja mainetta on vaikea palauttaa.***Leikkausten lisäksi monet järjestötoimijat kokevat, että kansalaisyhteiskunnan toimijoiden arvostus on laskenut myös Suomessa samalla kun yksityistä sektoria houkutellaan mukaan kehitysyhteistyöhön.Kehitysyhteistyönleikkausten ja koko toimintaympäristön muutosten vaikutuksista kansalaisjärjestöjen työhön keskusteltiin myös helmikuussa Kehitystutkimuksen päivillä, jossa pidin oheisen esityksen.Civil society in development cooperation – recent trends from Kepa ryTampereen yliopisto-TV:n makasiiniohjelmassa keskusteltiin kehitysyhteistyöleikkausten vaikutuksista. Mukana olivat Kepan kehitysrahoituksen asiantuntija Niina Mäki ja Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avun päällikkö Kalle Löövi.  Ohjelmassa puhuttiin myös Kirkon Ulkomaanavun työn lakkauttamisesta Kongossa ja kysyttiin Finnfundin toiminnasta.Leikkausten vaikutuksista on kerrottu myös muualla:Maailman Kuvalehti: Suuri KuristusMaailma.net: Kehitysyhteistyötä ajetaan alas Suomen leikkausten seurauksena ympäri maailmanSYL: Kehy-leikkaukset leikkaavat myös suomalaisilta opiskelijoiltaSASK: Hallituksen leikkaukset supistavat SASKin toimintaa ja henkilöstöäSuomen Lähetysseura lopettaa kehitysyhteistyön Vietnamissa, Kiinassa, Angolassa ja PalestiinassaFida: Hyvästit Kepa.fi: Leikkaukset supistavat kehitysjärjestö Kepan toimintaa rajustiSolidaarisuus: Leikkaukset jättävät tuhannet ilman apua UgandassaKIOSin tuki ihmisoikeustyöhön vähenee yli 40%Vikesin hanketoiminta puolittuu vuonna 2016