Kyseessä on toki vasta hallituksen esitys, jota tullaan riepottelemaan moneen suuntaan eduskunnan lopullisessa käsittelyssä. Tässä vaiheessa näyttää kuitenkin todennäköiseltä, että esitys lisätalousarviosta menee läpi.Osuuden kasvu tulee siitä, että päästöhuutokaupasta saatuja tuloja tilitetään 23,1 miljoonan euron edestä kehitysyhteistyöhön, ihan hallitusohjelman mukaisesti. Kehityspoliittisen päivän osallistujien keskuudessa Haaviston uutiset herättivät positiivista vastakaikua.Näinä aikoina, jolloin rikkaat maat kautta linjan leikkaavat kehitysrahoitustaan vedoten vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen, edes pienikin nousu on hieno uutinen. Tästä on annettava ilman muuta kiitosta ja positiivista tunnustusta Suomen nykyiselle hallitukselle.”Haasteeksi jäävät vuodet 2014 ja 2015, jolloin osuus pitäisi hilata 0,7 prosenttiin”, Haavisto jatkoi puhettaan. Niinpä. Tässä vaiheessa kehitysrahoituksen lisä tulee päästöoikeuksien huutokaupasta, joka on osoittautunut aika ajoin heikosti ennustettavaksi tulonlähteeksi. Päästöyksikön hinta laahaa edelleen matalalla, joten siitä tuskin tulee ihmelääke hallituksen 0,7 prosentin talkoisiin.Nyt otettiin pieni askel oikeaan suuntaan ja toivotaan, että poliittinen tahtotila löytyy ottamaan ne seuraavat kaksi askelta niin, että maaliin lopulta päästään – yli 20 vuoden korpivaelluksen jälkeen.
Maailma kylässä järjestetään 29.–30.5.2027 Suvilahdessa
Maailma kylässä -festivaali palaa Helsingin Suvilahteen ensi vuoden toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Festivaali kokoaa järjestöt, muut yhteiskunnalliset toimijat sekä yleisön musiikin, keskustelujen, työpajojen ja katuruoan äärelle. Festivaalin teemana on UTOPIA – millainen maailma on mahdollinen.